Koska eittämättä hallitsen parisuhde- ja perheasiat paremmin kuin politiikan, niin kokeilenpa asetella ajankohtaiset tapahtumat itselleni tutumpaan kontekstiin.
Olkoon vasemmisto tämän tarinan äiti ja oikeisto isä. Lapsia olkoot kaikki he, jotka eivät juuri nyt mitään muuta toivoisi, kuin että vanhemmat lakkaisivat riitelemästä ja he voisivat olla taas ehjä perhe.
Kukaan täyspäisen ihmissuhteen kokenut ei voi leikkiä, etteikö olisi havainnut, millaiset vuorovaikutuskeinot ovat pelkästään tuhoisia ja millaiset johtavat hyvän kierteeseen. Näin ollen pidän kaikkia sellaisia aikuisia ihmisiä vastuussa lastensa pahoinvoinnista, jotka tietävät tekevänsä väärin ja siitä huolimatta jatkavat kahta kauheammin – pakottaen läheisetkin valitsemaan puolensa.
Viime aikoina vanhempien jo ennestään kireät välit ovat eskaloituneet ilmiriidaksi.
Äiti tekee kaikkensa kääntääkseen lapset isäänsä vastaan eikä isä voi kuin vastata samalla mitalla takaisin. He haukkuvat toisiaan, kieroilevat toistensa selkien takana, kertovat lapsille heitä itseään suojelevan version tapahtumista, ymmärtävät tahallaan toisiaan väärin, lisäävät sanoja toistensa suihin ja lietsovat lapsiaan mukaan vihanpitoon.
Pönkittäessään omaa egoaan ja pyrkiessään voittamaan lapset puolelleen he ovat täysin sivuuttaneet heidän hyvinvointinsa.
Monet lapset ovat paenneet jatkuvaa sotaa virtuaalimaailmaan, masentuneet tai jääneet päihdekoukkuun. Toiset ovat vältelleet todellisuutta alkamalla neuroottisesti suorittamaan elämää ja kontrolloimaan kaikkea mitä pystyy. He ovat vieraantuneet paitsi toisistaan myös itsestään, kehostaan ja sielustaan. Ja tietysti myös vanhemmistaan.
He eivät tunne itseään riittävän kypsiksi kantaakseen vastuuta itsestään ja ovat täysin menettäneet luottamuksen siihen, että koskaan pystyisivätkään, koska edes heidän tärkeimmät esikuvansakaan eivät siihen kykene.
Tilannetta jo pidempään vierestä seuranneet psykologian ammattilaiset sekä lastensuojelu puuttuvat vihdoin peliin. Sen sijaan, että he pyrkisivät auttamaan vanhempia löytämään kompromissin jotta lapset saisivat taas tasapainoisen kodin, he päättävätkin ottaa lapset huostaan.
Ja kuin taivaanlahjana isoveli merten takaa ilmoittaa voivansa sijoittaa kaikki lapset hellään huomaansa. Hän jos joku on oppinut, miten lapset pidetään ruodussa ja turvassa.
Olkaamme siis huoleti – kyllä isoveli valvoo.