Nostan elokuussa Facebookiin kirjoittamani tekstin talteen näkökulmaksi tunteita herättävään aiheeseen.
***
”Tehkää rikosilmoitus!” ”Bedofiilit!” ”Homo äijän köriläät nuoria groomaamassa!” Tähän tyyliin olen nähnyt kommentoitavan Jyväskylän Nuorten talon mainosta.
”Gay+ Club -tapahtuma Jyväskylässä toivottaa tervetulleiksi kaikki 13-29-vuotiaat sateenkaarevat nuoret tutustumaan ja pelailemaan. Luvassa on strippipokeria ja naku-Twisteriä, joiden siveystasoa varmasti seurataan vastuullisten aikuisten toimesta näköelin kovana!”
No ei sentään.
”Vertaistapahtumaksi” tarkoitettu päiväkohtaaminen juuri yläkoulun aloittaneiden ja heitä jopa 16 vuotta vanhempien aikuisten kesken on saanut ihmiset maalaamaan jos jonkinlaisia piruja seinille, ja miksipä ei, kun kantavana teemana on seksuaalisuus.
Paitsi että ei ole.
Se, että sattuu tuntemaan vetovoimaa samaa sukupuolta kohtaan, ei tee automaattisesti yhdestäkään vertaistapaamisesta seksuaalisesti virittynyttä. Valitettavasti tämän vähemmistön kohdalla jo etuliite ”seksuaali-” johtaa ihmiset harhaisesti ajattelemaan, että kaikessa olisi kyse _siitä_.
Vertaistukea voi kaivata kuka tahansa, jonka identiteetti on myllerryksessä. Jos kyse on vaikkapa äkillisestä raajan menetyksestä, niin tuskin vertaisten keskinäisten tapaamisten – saati koko elämän – oletetaan täyttyvän tyngistä ja proteeseista. Kehollinen poikkeama näyttelee lopulta pientä sivuosaa siinä missä erilaisten tunteiden käsittely saman kokeneiden kesken on pääroolissa. Tilanne lienee vastaava heidän kohdallaan, jotka ovat seksuaali-identiteettinsä kanssa murrosvaiheessa: he kaipaavat samaistuttavuutta, eikä sopiva vertaistuki siinä mielessä aina katso ikää.
Minun on kuitenkin helppo ymmärtää, miksi on herännyt niin suuri huoli Gay+ tapahtumasta, sillä 13- ja 29-vuotiaat rinnastetaan vertaisiksi nuoriksi, mitä he eivät suinkaan ole. Vaikka uusi seksuaali-identiteetti saattaa olla molemmille yhtä tuore kokemus, on aikuisella silti henkinen kypsyys ja älyllinen potentiaali käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioista aivan eri tasolla kuin hänellä, jolla viisari on vastikää ensimmäisiä kertoja värähtänyt ylipäänsä millekään. Olipa kyse sitten homoista tai heteroista, on täysin aiheellista kyseenalaistaa moinen ikähaarukka, kun puhutaan julkisen tahon tarjoamasta kohtaamispaikasta, missä pääasia on luottamuksellisten ihmissuhteiden luominen.
Tapahtumasta eniten mielensä pahoittaneet tahot ovat vetäneet mutkia suoriksi tulkinnoissaan sen luonteesta ja mahdollisten osallistujien tarkoitusperistä, mutta heillä on mielestäni ihan todellinen syy olla huolissaan. Lasten groomaus, seksualisointi ja suojaikärajan alentaminen ovat ihan aiheellisia pelkoja heille, jotka eivät katsele maailmaa utopialasien läpi.
Viime vuosina virinnyt keskustelu transihmisten oikeuksista on saanut aikaan kollektiivisen asennemuutoksen sen suhteen, minkä ikäisen lapsen kehollista koskemattomuutta tulee suojella. Nykyiset WHO:nkin hyväksymät, v. 2022 voimaan tulleet käypähoitosuositukset poistivat aiemmin säädetyt alaikärajat hormonihoidoilta (16 v.) sekä kirurgisilta toimenpiteiltä (17 v.), joten on syytä huomata liberaalin ajatusmaailman olevan jo vallitseva suuntaus.
Kun asiantuntijoiden mielestä esimerkiksi 13-vuotias on kypsä tekemään koko loppuelämän ajan seksuaalisuuteensa vaikuttavan toimenpiteen, niin eikö hän samalla logiikalla olisi täysin kykeneväinen päättämään myös omasta seksuaalielämästään ja sopivasta kumppanistaan – vaikka sitten 16 vuotta vanhemmasta?
Tästä logiikasta seuraisi väistämättä seuraava kysymys: mihin oikeastaan suojaikärajoja edes tarvitaan ja olisiko syytä harkita uudelleenarviointia sen suhteen, minkä ikäinen on valmis vapaaehtoiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen? Koko läntinen seksuaalikasvatus perustuu sille väitteelle, että lapsi on syntymästään asti seksuaalinen, nautintoon kykeneväinen olento, joten miksi koskaan onkaan haluttu ”suojella” heitä riistäen samalla oikeus ilmentää seksuaalisia halujaan?
Joku tiukkapipo saattaisi miettiä, että miten pystyy arvioimaan nuoren toiminnan olevan vapaaehtoista eikä taitavan ulkopuolelta masinoidun aivopesuoperaation tulos.
Loogisesti voisi kuitenkin ajatella, että transnuoret ovat täydellinen osoitus siitä, että jopa esipuberteetti-ikäinen voi olla täysin kypsä tekemään päätöksen loppuelämän lääkityksen ja peruuttamattomien leikkausten suhteen aivan itse – kyeten vastustamaan kaikenlaisia ulkopuolisia vaikuttimia ja psykologista manipulointia. Niin, tietenkin – kai heitä muuten joku taho suojelisi kajoavilta toimenpiteiltä?
Voinemme siis päätellä, että henkisen kypsyyden mittari on määritelty WHO:n luvalla ikärajattomaksi jo siinä vaiheessa, kun lasten kehollinen koskemattomuus luovutettiin puoskareiden käsiin.
***
Jos olet asiantuntijoiden tapaan sitä mieltä, että lapset, joilla ei ole edes häpykarvat alkaneet kasvaa, ovat kategorisesti kykeneväisiä tekemään sukupuoltaan ja seksuaalielämäänsä koskevia päätöksiä harkitusti sekä itsenäisesti, niin voit olla huoleti.
Me muut saamme syystäkin olla huolissamme suojaikärajojen madaltamisesta.
