ÄÄRIOIKEISTON MELONIT JA SUVAITSEVAISTON BANAANIT

Ja mikä ihmeen äärioikeisto, oikeasti? Suomessa vasemmisto on jo niin syvänpunainen, että häivähdyskin sinistä aatetta saa välittömästi aikaan ’ääri’-etuliitteen. Kunpa politiikassa puolustettaisiin samalla tavalla puolueiden oikeutta ilmentää sateenkaaren kaikkia värisävyjä ilman leimaavia lisänimityksiä. Poimin muutaman otteen Ylen _otsikkoa myöten täysin objektiivisesta_ jutusta.  [Kolme vuotta sitten Meloni piti puheen, jonka sanotaan määrittelevän häntä poliitikkona. Tuolloin Meloni …

MINKÄ MINÄ TÄLLE MUKA MAHDAN?

Jos epätoivoista yritystäni herättää ajatuksia ja keskustelua ei lasketa, niin mitä voin itse sanoa tekeväni tämän kansakunnan eteen? Olen kirjoittanut kansanedustajille, käynyt mielenilmauksissa, puhunut häpeilemättä omia näkemyksiäni ja pyrkinyt jatkuvasti sivistämään itseäni sekä menneiden että ajankohtaisten asioiden tiimoilta. Silti en ole kokenut tekeväni tarpeeksi tai ainakaan huomannut saavani mitään näkyvää aikaiseksi. Uskon tunteen olevan hyvin …

KESKISUOMALAISELTA KÄSITTÄMÄTÖN KIRJOITUS – syyttää Väyrystä valehtelusta? 

’Paavo Väyryseltä käsittämättömän kirjoitus – syyttää sotapropagandaa Suomen Nato-hakemuksesta ja Ukrainaa Venäjän hyökkäyksestä.’  Näin Keskisuomalainen otsikoi juttunsa, jossa toimittaja Jaakko Vilmusenaho kirjoittaa seuraavasti: ”Väyrynen väittää Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen olleen länsimaiden tukema vallankaappaus, jossa valtaan nousseet ryhtyivät vainoamaan maan itäosissa ja Krimin niemimaalla asunutta venäjänkielistä vähemmistöä.”  Koska journalisti jo otsikollaan haluaa ohjata, mitä Väyrysen ulostulosta …

MINKÄ SINÄ SILLE MUKA MAHDAT?

Jos olet vilpittömän tyytyväinen Suomen kulkusuuntaan ja tunnet olosi luottavaiseksi nykyhallinnon ohjauksessa, niin voit suosiolla ohittaa tämän tekstin (ikään kuin sellaiset ihmiset juttujani lukisivatkaan).  On kuitenkin syytä olettaa, että lähes jokaisella tässä vaiheessa väkisinkin kaihertaa takaraivossa ajatus: ”Mitä jos..?” Tutkitusti maailman onnellisin Suomi-neito tekee hidasta kuolemaa, mutta koska olisi epäkiitollista valittaa omaa kohtaloaan, niin hän …

ULOSMARSSI – MIKÄ FARSSI!

Turun kaupunginvaltuustoon kiteytyi yksi nyky-yhteiskuntamme keskeisin ongelma. Aikuiset ihmiset toimivat tunnepohjalta yhtä vastuuttomasti kuin teini-ikäiset kovimmassa kiihkossaan. Ulosmarssineet käyttäytyivät kuin luokan ylimieliset kiusaajat, joille toisen ihmisen kunnioittaminen kävi ylivoimaiseksi. He varmasti kokivat olevansa älykkäitä ja aikuismaisia jättäessään huutamatta ääneen törkeyksiä ’sille Kossilan idiootille’, mutta viesti oli selvä: sinä et ole meidän aikamme arvoinen. Kaksinaismoralismi kukoistaa, …

SUOMI-NEITO ON SAIRAS

Kyse ei tällä kertaa valitettavasti ole nuhakuumeesta vaan Suomi-neito on hengenvaarassa. Hän on elänyt viime vuodet niin toksisessa ympäristössä, että maksa huutaa hoosiannaa ja aivotoimintakin on surkastunut. Selkäranka on murtunut, tukijalka amputoitu ja kädet ovat sidotut – vasen köytettynä tippalaitteeseen oikean luovuttaessa verta aamuin illoin. Sydän on vakavasti arpeutunut ja monielinvaurio uhkaa. Valitettavasti kukaan ei …

YKSI HEISTÄ

He arvostavat rehellistä tiedettä. He havaitsevat epäkohdat ja uskaltavat kyseenalaistaa. He ovat johdonmukaisia perusteluissaan. He haluavat yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta kaikille. He kunnioittavat sananvapautta. He peräänkuuluttavat moniäänisyyttä ja läpinäkyvyyttä julkiseen keskusteluun. He eivät pelkää tulla haastetuksi näkemyksineen. He uhraavat vapaa-aikansa yhteiskunnallisille asioille. He ovat hyvinvoivia ja pyrkivät tekemään parhaansa, jotta muutkin olisivat. He seisovat hoitajien tukena …

NÄIN MINÄ LUEN TIEDETTÄ

Lääkärilehti julkaisi viime viikolla artikkelin otsikolla ’Koronaa ei kannata sairastaa uudestaan’.  Toistaiseksi vertaisarvioimaton amerikkalaistutkimus on vetänyt alustavat johtopäätökset, että niin kuoleman kuin sairaalahoitoon joutumisen riski lisääntyy toisen tartunnan jälkeen – myös kahdesti tai jopa kolmesti rokotetuilla.  Maallikkona tekisin uutisesta nopeasti sen tulkinnan, että rokotteet eivät yksinkertaisesti toimi. Lääketieteen ammattilainen HUSin Ruotsalainen kuitenkin löytää tästäkin syyn …

PELKKÄ POPULISTI

Minä edustan kansaa, populusta, sen vähemmän arvostetussa muodossa. Olen ainakin _Marin-mittarilla_ nuori nainen, jolla on taskussaan ainoastaan ammattikoulututkinto. Sen lisäksi olen tyhmä, nolo ja vainoharhainen blondi (TYHMÄ, NOLO JA VAINOHARHAINEN BLONDI TÄSSÄ TERVE! – SANNIBERGELE.FI) enkä muuta ole pyrkinyt esittämäänkään.  En siis ole poliitikko, journalisti, yhteiskuntatieteiden maisteri, suomen kielen asiantuntija tai muutenkaan järin _sofistikoitunut_.  Voisin …

KAIKELLA KUNNIOITUKSELLA

OLET VAPAA nolaamaan minut,  osoittamaan puutteeni älykkyydessä, sivistyksessä ja logiikassa,  argumentoimaan näkemykseni suohon,  nauramaan päin naamaa tai käyttämään epäasiallistakin retoriikkaa.  Edes kunnioituksen puute ei hetkauta minua.  Mutta älä nyt hyvänen aika vähättele ITSEÄSI käskemällä minua tutkimaan ”yksimielistä tiedeyhteisöä” tuomatta ainuttakaan omaa ajatusta keskusteluun.  Sinulla on aivot, sielu ja sydän. Sinulla on kyky lukea, tulkita, oppia …