MITÄ V*TUN KARANTEENIVANKILOITA?
Muistelisin eräänkin terveen ja skeptisen suunnilleen näillä sanoilla taannoin ivallisesti kommentoineen tätä naurettavana salaliittoteoriana.
Se, että jokin ei ulotu sinun kuplasi kantamaan, ei tarkoita, että se olisi valhe.
Moni foliohattu on jo aikoja sitten kertonut näistä maailmalla tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista, missä ihmisiä pakkotestataan, pienet lapset erotetaan vanhemmistaan, terveitä ihmisiä raahataan pakkoparantoloihin ja pidetään siellä väkisin myös oireettomana.
Tällä hetkellä Kiinan ihmisoikeustilanne puhuttaa myös muuta maailmaa, eikä kyse ole nyt uiguuri-vähemmistön kaltoinkohtelusta, vaan kaikkien tunteman suurkaupungin kantaväestön ahdingosta.
Ihmisiä kuolee koteihinsa vailla juomaa, ruokaa ja hoitoa. Ei kuitenkaan kørønaan, sillä kaikki tämä tyrannia tapahtuu pääsääntöisesti oireettomien tartuntojen vuoksi.
Uhrimäärä voi tätä menoa helposti nousta jopa Ukrainan sodassa menehtyneitä korkeammaksi, vaikka ainuttakaan asetta ei laukaista. Tällä kertaa koko maailma lienee yksimielinen sen suhteen, että nämä vanhemmilta riistetyt lapset, tapetut lemmikkieläimet ja koteihinsa teljetyt ihmiset ovat täysin syyttömiä tapahtumiin. Ainoa syyttävä sormi osoittaa maan valtiojohtoon.
Näihin ihmisoikeusrikkomuksiin tuskin mikään taho puuttuu edes diplomatian keinoin saati pakotteita asettamalla. Kiina on hivuttanut lonkeronsa länsimaihin strategisesti pala kerrallaan, niin taloudellisesti kuin poliittisestikin, joten kynnys lähteä tuomitsemaan – ja vielä kahta suurvaltaa yhtäaikaisesti – on korkea.
Monet sivistysvaltioiksi aiemmin luokitelluista maista alkoivat myös viruksen varjolla flirttailla autoritärismin kanssa härskisti rajaamalla perusoikeuksia heti sopivan tilaisuuden tullen.
Mitä luulette,
saammeko nyt maistiaisia Kiinan mallista, jotta ymmärtäisimme _varoa_ ottamasta enää askeltakaan kohti teknokratiaa
VAI
kenties siksi, että myöhemmin voidaan todeta ”teitä kyllä _varoitettiin_”?
(julkaistu Facebookissa 13.4.2022)
Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…
Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…
Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut
Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…
Vastaa