Olen pannut merkille, että kriittinen, skeptinen ja jopa kyyninen ihminen näyttäytyy usein älykkäämpänä kuin asioihin optimistisemmin suhtautuva.
Kun osoitat uskoa, luottamusta tai toiveikkuutta mitä tai ketä tahansa kohtaan, saat todennäköisesti ankeuttajan kimppuusi alta aikayksikön. ”Miten naiivia ajattelua!” ”Nielitkö syötin noin helpolla?” ”Odotahan vaan…”
Itse en arvota kaikkitietävyyttä läheskään yhtä korkealle kuin rohkeutta. Uskallus mokata, olla väärässä ja laittaa kasvonsa likoon jonkin ihmisen tai asian puolesta on erittäin harvinaista missään piireissä, mutta erityisesti _kriittisissä_. Jokaisen halu olla tahollaan oikeassa estää minkäänlaisen positiivisen joukkoliikehdinnän muodostumisen, millä voisi asian todellisesta laidasta riippumatta olla ainoastaan hyviä vaikutuksia omaankin elinympäristöömme.
”Trump on israelilaisten taskussa, Musk on myyrä, Kennedy on syötti, Milei on puppetti, hallinnon vaihdokset yhtä suurta kusetusta, mikään ei oikeasti muutu ja kaikki on paskaa.”
Joo joo, kuultu on.
En voi riittävästi korostaa, miten tärkeitä itselle ovat tällaiset ollipostit (Olli Posti), jotka uskaltavat tarttua positiivisiin signaaleihin ja ilmaista niin rohkeasti luottamustaan jotakin sellaista kohtaan, jota olisi helpompaa ja _älykkäämpää_ maalailla ylemmyydentuntoisesti tyhjänpäiväiseksi korupuheeksi, mihin ei kenenkään itseään kunnioittavan ihmisen pitäisi luottaa.
Kaiken saastuttaminen maailmanlopun tunnelmalla ei saa mitään hyvää aikaan. Sen ainoa tarkoitus tuntuu olevan oman paremmuuden korostaminen kollektiivisen energian kustannuksella. Hienosti on toiminutkin. Tietoisissa porukoissa on pitkään vallinnut lamaantunut ja epätoivoinen tunnelma, eikä syyttä suotta.
Nyt kuitenkin moni asia näyttäisi liikahtavan toivottuun suuntaan. Ei vielä maaliin asti, mutta pallo tuntuu olevan edes oikealla pelikentällä. Kenenkään ei silti kannata laittaa kaikkea fyysistä tai henkistä pääomaansa likoon sen puolesta, että oikeus tapahtuu ja vastustaja kohtaa totaalisen nöyryytyksen. On nähdäkseni myös mahdollisuuksien rajoissa, että kyseessä on sopupeli, jossa on todellisuudessa vain yksi yhteinen maali.
Halusimmepa sitä tai emme, olemme kaikki jumissa samalla areenalla – toiset enemmän, toiset vähemmän passiivisessa roolissa, mutta yhdessä vastuussa luodusta tunnelmasta. Paitsi omaan ja vierustoverin viihtyvyyteen, myös pelin kulkuun voi todennäköisemmin vaikuttaa ylläpitämällä hyvää buugia pelkän ”buun” sijaan.
***
Olli sittemmin nosti keskustelussamme esille useimmille tyypillisen taipumuksen olla antamatta kunniaa paremmilleen – sinne, minne se kuuluu. Sen myötä itselle nousi vielä tällaisia ajatuksia:
Ollissa on jäljellä ajalle ja aikuiselle iälle harvinaista ”fanipoikaa”, mikä sisältää tosi intensiivistä paneutumista johonkin henkilöön ja sen aikaansaannoksiin. Tätä tosi harva tekee, mikä luonnollisesti aiheuttaa enemmän varovaisuutta lausunnoissa, koska ei ole niitä perustuksia, minkä päälle uskaltaisi pinota myös enemmän odotuksia.
Monille (itseni mukaan lukien) myös paremmuus on kyseenalainen käsite, jos kunnioitus ei riipu ”saavutuksista”. Koska en myöskään edusta itse minkään alan tai osaamisen kärkeä, niin en kykene arvioimaan kovinkaan perustellusti sitä, kuka on missäkin se pro tai best, vaan siinäkin pitäisi luottaa jonkun toisen arvostelukykyyn. Olli on harvoja, joiden näkemyksen eri asioista/tyypeistä uskallan jokseenkin ostaa varsinaisesta aiheesta paremmin tietämättä. Itse ajattelen, että se liittyy pitkälti hänen olemisen tapaan, integriteettiin sekä vähän autistiseen tapaan katsella maailmaa ja käsitellä informaatiota.
Omassa elämässäni kunnioitus ei siis perustu niinkään asiantuntijuuteen vaan pitkälti viboihin ja erityisesti johdonmukaisuuteen, mistä jälkimmäinen karsii ihan huolella pois kandidaatteja omiksi ”idoleiksi”.
Olen henkilökohtaisesti potenut vähän kriisiäkin sen suhteen, miten kapea on se kärki, jota voin vilpittömästi katsoa ihaillen. Niissä ihmisissä usein yhdistyy myös monta sellaista asiaa tai arvoa, jotka eivät itse asiassa resonoi juurikaan, minkä vuoksi tässä väärinymmärtämisen ilmapiirissä tulee varovaiseksi sen suhteen, että ketä viitsii ääneen hehkuttaa, jotta ei ”leimaudu” heidänkaltaisikseen. Sekään ei sinänsä haittaisi, mutta pyrkimys kehua voi kääntyä tarkoitustaan vastaan, koska oma fiilistely perustuu mutuiluun eikä siihen, että olisin seurannut ihmistä riittävän kauan pystyäkseni riittävän fiksusti perustelemaan oman kantani. Olen myös arka asettamaan heitä epämukavaan asemaan nostamalla esiin, koska ”leimautuminen” tapahtuu valitettavasti myös toisin päin.
Näissä asioissa esiintyy yleisesti ottaen ihmeellinen vaatimus ajattelun puhtauteen, mistä en ollenkaan välitä. ”Ihan jees muuten, mutta meni maku, kun se käyttäytyi tyhmästi asiassa X tai olikin väärää mieltä asiasta Y.” Ei siis niin, että ihailtu kääntäisi selkänsä omille arvoilleen vaan ”faninsa” arvoille.
Ollin kohdalla esimerkiksi tunnelämään liittyvät kompleksisuudet kuten parisuhdeasiat ovat viimeistään sellaisia, missä hän ”pettää” seuraajansa. Jos he ovat voineet vielä kunnioittaa häntä virallisena väärinajattelijana ruoan, koronan tai JOPA Venäjän suhteen, niin yhtäkkiä perhekonstruktiosta puhuttaessa useimmat toivoisivatkin Ollin noudattavan oikeinajattelua. He eivät välitä siitä, että se olisi täysin epäjohdonmukaista hänen elämänfilosofiaan nähden.
Jos ja kun ihailluksi valitaan sellaisia ihmisiä, jotka tukevat omaa maailmankatsomusta ja ihmiskäsitystä, niin luottamus hajoaa herkästi heti, kun ajatukset ensimmäisen kerran kunnolla risteävät joltain osin, koska se oma totuus on tietenkin aina puhtain ja paras – silloinkin, kun ei ole kunnolla edes haastanut vallitsevaa hypoteesia. Sen, että voi kunnioittaa tai katsoa ylöspäin jotakuta, ei pitäisi edellyttää täydellistä samanmielisyyttä vaan mittarina pitäisi pitää ihmisen kykyä toimia omien arvojensa mukaisesti silloinkin, kun ne hankaa jopa ”kannattajien” konsensusta vastaan.
On älytöntä, että jonkun pitäisi ihmisten mielestä olla sekä alansa pioneeri, vuosituhannen filosofi että ’Vuoden vanhempi’ ja vieläpä kaikesta ”oikeaa” mieltä. Jos omasta mielestään on jo päässyt kiinni parhaaseen totuuteen, niin miksi edes kuunnella ketään muita, ymmärtää eri puolia tai jalostaa omaa ajattelua? Siitä alkaakin sitten se ylemmyydentuntoinen valistaminen, jonka myötä koko homma kiertää kehää ja mitään hyvää ei pääse syntymään.
Henkilökohtaisesti koen, että Olli on toiminut monissakin asioissa tavoilla, joita en itse allekirjoittaisi. Itsellä on aivan eri painotus siinä, mitkä asiat on pyhiä, millaista käytöstä arvostan sosiaalisissa suhteissa tai mitä omassa elämässäni tavoittelen. Se ei silti ole missään vaiheessa muuttanut sitä, että näen valtavan arvon Olli Postin tekemisillä. Olisi huutava vääryys maailmaa ja monimuotoisuutta kohtaan pyrkiä muovaamaan hänetkin itselle sopivaan muottiin tai canceloida ajatusrikosten vuoksi.
Siitä hänellä kuitenkin lienee kokemusta enemmän kuin ansaitsisi.
