Niin minulle lähes poikkeuksetta todetaan, kun kerron, että minä tai lapseni emme ole viime vuosina joutuneet ottamaan yhtään sairaslomapäivää siksi, että olisimme saaneet jonkin kiertotaudin. Vanhempi aloitti vasta syksyllä koulun, joten myös meidän olisi todennäköisyyksien mukaan pitänyt saada kaikki päiväkodin epidemiat enterorokosta silmätulehdukseen. Hyväksi onneksi väitetään myös sitä, että olemme säästyneet tältä surullisenkuuluisalta pöpöltä, mutta …

MINÄ USKON MYÖS…
Minä uskon myös… Satanismiin – ja nyt en vitsaile. Kirjoitin puolisen vuotta sitten tekstin: FOLIOHATTUKAUPPIAS AINA PALVELUKSESSAS – SANNIBERGELE.FI missä listasin 21 salaliittoteoriaa, joihin olin silloin törmännyt ja vähän tutustunutkin. Kuulun kuitenkin ”uskon vasta, kun näen” -lahkoon, joten en silloin vielä lähtenyt allekirjoittamaan väitteitä. Nyt olen ehtinyt havainnoida maailmanmenoa ja prosessoida asioita, joten on aika …
MINÄ USKON…
Minä uskon… Jeesukseen Kristukseen, Isään kaikkivaltiaaseen. No ei sentään. En kuulu _niihin heränneisiin_, vaikka en Jumalan olemassaoloa kielläkään. Aion kuitenkin kristilliseen tyyliin uhrata itseni tai ainakin uskottavuuteni rippeet ja kertoa avoimesti, mitkä salaliittoteoriat minä uskon todeksi. Pitäkäähän folio- ja kukkahatuistanne kiinni! Koska lista on loputon, keskityn tässä osiossa pääasiassa koronarokotteisiin liittyviin uskomuksiin. Alusta asti olen …
KAAPISTA ULOS
KAAPISTA ULOS Nyt tulee sitten sellaista settiä, että heikompaa hirvittäisi edes julkaista. Liikutaan sarjassa ”aiheita, joista olisi amatöörin viisainta pitää suunsa kiinni”, joten sitäkin suuremmalla syyllä: VIRUSTEORIA, olkaapa hyvät! Sanottakoon, että en ole koskaan ollut niin onnellinen koulutuksen puutteestani kuin tässä ajassa. Siinä missä ylemmän tutkinnon suorittaneet saavat jatkuvasti pelätä vaikuttavansa tyhmiltä jotain kysyessään tai …