Minä, Vaalit

LÄHTÖTELINEISSÄ

Nimilappu rinnassa ja peppu pitkällä. Paikoillanne…Valmiit… 

Ei valmentajan kanssa luotua voittostrategiaa, ei harjoittelun mahdollistavaa sponsoria, ei lähimmäisiä huutamassa kannustuksia, ei kehonhuoltotiimiä pitämässä huolta palautumisesta. 

Saman joukkueen kisaajat keskittymässä omiin koitoksiinsa. Muutama tsemppaaja pitämässä peukkuja pystyssä kotikatsomoissa. H-hetkellä vain minä valamassa luottamusta itseeni: ”Pystyt siihen, jos haluat.” 

Mutta haluanko edes?

En ole koskaan hinkunut kilpailemaan missään lajissa saati etuilemaan vastustajia kyynärpäätaktiikalla. Olen myös usein kieltäytynyt pelaamasta sellaisilla säännöillä, jotka eivät ole tuntuneet reiluilta tai arvojeni mukaisilta. 

Mitä minuun tulee yksilönä, tiedän kuka olen ja millaiset ovat tarkoitusperäni. Minulla ei ole epäilystäkään luotettavuuteni, rehellisyyteni, oikeudentajuni tai ymmärrykseen pyrkimykseni suhteen. Persoonana suurimmat vahvuuteni kääntyvät kuitenkin itseäni vastaan, kun puhutaan politiikan kaltaisesta kilpajuoksusta. 

Sitä varten minun tulisi olla vahvemmin jotain mieltä, pitää tekstini Twitter-mittaisina, hakeutua näkyvämmin esille, herättää vahvoja tunteita, hyödyntää ulkoisia avujani ja osata ”myydä” itse itseäni äänestäjille. 

Tiedän jo valmiiksi, ettei minusta ole siihen. En janoa voittoa siinä määrin, että pyrkisin muuttamaan koko ydinolemukseni palvelemaan tätä yhtä päämäärää. Sitä paitsi olen PELKKÄ POPULISTI ja tiedostan, ettei minulla ole todellista yhteiskunnallista osaamista. 

Eipä tosin älyn, koulutuksen tai kokemuksen puute näytä muitakaan estäneen, kunhan vaan moraali, budjetti tai itseluottamus ovat olleet vailla rajoja. En näe myöskään muodollisesti pätevien ja poliittisesti korrektien ihmisten olleen vastaus Suomen ahdinkoon – pikemminkin päin vastoin.

En minä hingu kansanedustajaksi, mutta olen valmis edustamaan kansaa, mikäli saan luottamusta osakseni – sitä minulla ei kuitenkaan riitä tarpeeksi omasta takaa, jotta pystyisin siihen yksin.

Voi siis hyvinkin olla, että odotan pylly pystyssä vielä siinä vaiheessa, kun ”HEPP!” heilahtaa, ellei joku ymmärrä oikeassa kohdassa pökkäistä takaapäin. 

Ps. ”Vain Faneille”-tiliä minulla ei ole, joten avustuksia otetaan vastaan lisäkäsien, -jalkojen sekä erityisesti viisaiden (ylä)päiden muodossa. Jos kuulit kutsun ja rohkenet lähteä työntöavuksi, niin laitahan yksityisviestiä! 

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *