Mitään juoksukisaa ei voi voittaa, ellei katse ole selvästi kohdistettu maalisuoralle. Taaksepäin tuijottamalla todennäköisemmin kompuroi itse omiin jalkoihinsa, menettää fokuksensa ja antaa muille tarpeetonta tasoitusta. On myös silkkaa järjettömyyttä treenata samaan harjoitusohjelmaan luottaen neljättä vuotta, ellei selkeää kehitystä ole tapahtunut siihen mennessäkään.
Valitettavasti näen silti kyseisen toimintamallin toistuvan lähes jokaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Olipa kyse ideologioista, politiikasta tai terveysturvallisuudesta, niin ihmisillä on taipumus joko
A) jäädä menneisyyden vangiksi
B) keskittyä muiden tekemisiin
C) fokusoitua epäoleelliseen
D) tehdä kuten aina ennenkin odottaen eri lopputulosta
ja sen lisäksi kuvitella, että muut eivät ymmärrä siksi, ettet ole vain tehnyt sitä _vielä tarpeeksi näkyvästi_ ja riittävän suurella volyymillä.
Pride, w0ke, veganismi, k0r0na, r0k0tteet, pakotteet, ilmast0asiat, maahanmuutt0, you name it; asioilleen vihkiytyneitä tuntuu yhdistävän se, että muiden uskotaan heräävän ja tulevan järkiinsä lopulta – kunhan vaan jaksaa uskollisesti tuutata omaa agendaansa.
Mutta herätyskello on soinut jo kauan sitten. Osa nousi ensimmäisellä pirahduksella, toiset torkuttamalla ja jotkut revittiin väkisin vällyjen välistä tahtoa kyselemättä. Edelleen moni on kuitenkin päättänyt ohittaa kaikki herättely-yritykset ja nousta omia aikojaan – vasta sitten, kun se mukavalta tuntuu.
On turha odottaa kenenkään hyvästelevän unimaailmaansa ja jättävän lämpimän pesän taakseen vain joutuakseen keskelle ongelmia, konflikteja, kauhuskenaarioita ja ahdistusta. Jotain parempaa on oltava tarjolla kuin ajatus elävästä painajaisesta.
Minä en aio pelata tämän maailman säännöillä ja lietsoa lisää pelkopornoa sekä valheellista mielikuvaa vaihtuvan isoveljen turvasta, vaikka se kuinka tehokasta olisi. Kaikki tuntemani ihmiset ovat lopen uupuneita joka puolelta työntyvään negatiiviseen syötteeseen ja siksi työntävät päänsä entistä syvemmälle peittonsa uumeniin.
Jos tahdot elää ilman pelolla kontrollointia, sinun on uskallettava avata silmäsi ja kohdattava todellisuus. Se ei ole kaunista katseltavaa, mutta sille ominaisuudelle onkin annettu jo liian suuri painoarvo tässä maailmassa.
Minä tuijotan suoraan päin uhkaavaa horisonttia, jota moni epätoivoisesti välttelee kohtaamasta. Se vasta ruma onkin, mutta kuka tietää: se voi hyvinkin olla vain harmaa heijastus, jonka riittävä määrä valoa lopulta työntää syrjään.
Sen lisääntymiseen me kaikki voimme vaikuttaa.
Ja mikä olisikaan parempi tapa ihmisen herätä kuin luonnollisesti valon täyttäessä huoneen?
