Se oli noin kaksi vuotta sitten, kun tipahdin kaninkoloon. Huh, miten sakeaa settiä saikaan lueskella foliohattupalstoilta.
Väitetysti vuotaneen suunnitelman mukaan oli tulossa EU:n määräämä piikkipassi, jota ilman ihmisiltä viedään vapaus elää tavallista arkeaan. Oli puhetta myös mm. karanteenivankiloista, pakkotestauksesta ja -rokottamisesta sekä digitaalisesta henkilöllisyydestä, johon pandemian varjolla ihmisiä totutettaisiin valvontayhteiskunnan rakentamiseksi. Parhaiten itselleni kuitenkin eräästä ”tiekartasta” jäi mieleen kohta: luodaan ruoka- ja energiapula sekä kolmannen maailmansodan uhka. Q-droppeja seuranneet onneksi osasivat kertoa, että kaikki on vain suurta teatteria, jonka ’valkohattujen allianssi’ on juoninut pahantahtoisen globaalin eliitin kukistamiseksi – Trumpin avulla tietenkin.
Kaikkia väitteitä tutkailin uteliaisuudella, mutta täysin epäuskoisena – tasan niin kauan, kunnes ne yksi kerrallaan alkoivat realisoitua. Enpä siis enää voisi sanoa yllättyväni, vaikka saisin lopulta osoittaa kunniaa anonisteille ja kiittää Trumpia koko ihmiskunnan pelastamisesta.
Nyt kun Orbán julisti, että ”vain Trump voisi lopettaa sodan”, olisi entinen minä pyöritellyt silmiään tuolle surkuhupaisalle ajatukselle. Tässä nurinkurin-maailmassa, missä rauhaa rakastavina tunnetut demokratian johtohahmot yhtäkkiä vihan kiilto silmissä toivovatkin kuolemaa lajitovereilleen hinnalla millä hyvänsä, alkaa moukkamainen Trump vaikuttaa diplomatian kruununjalokiveltä ilmaistessaan sovitteluhalukkuutta.
”Mutta Ukrainan on voitettava – uhrauksista välittämättä – tai muuten Venäjä valloittaa muutkin maat mennessään”.
Ovat ne venäläiset kyllä aika velikultia.
Heidän kerrotaan olevan niin sivistymättömiä ja säälittäviä, että antavat pestä aivojaan vuosikymmeniä valtion toimesta, mutta yhtä aikaa ovat kuitenkin syyllisiä hallintonsa tekemisiin – joten sietäisivätkin kärsiä.
He pystyvät uhkaamaan koko maailman kyberturvallisuutta, mutta joutuvat rakentelemaan tappokoneitaan tiskikoneen osista teknisen ammattitaidon puutteessa. Jotenkin mystisesti he ovat myös
niin köyhiä, että konkurssi uhkaa harva se viikko, mutta silti niin äveriäitä, että varma neuvotteluvaltti ja jatkuva tulonlähde voidaan räjäyttää pelkästään uhitteluna ja vallan symbolina,
niin epämotivoituneita sotimaan, että jättävät kotimaansa, mutta silti kykeneväisiä uhkaamaan ilmeisen puolikuolleella armeijallaan muitakin rajanaapureitaan – vaikka eivät tunnu tekevän mitään muuta kuin strategisia virheitä yksi toisensa perään,
niin huonosti varusteltuja, että panssarivaunut ovat romuja, muonat sekä aseet ovat jatkuvasti vähissä ja onpa täysin kykenemättömien sotilaiden pitänyt ottaa talvivaatetus käyttöön jo kesällä – ja silti heillä on sellainen mahtiarmeija, jonka etenemistä ei voi kukaan enää pysäyttää, ellei Ukraina voita.
Ja voittaahan se. Koko ajanhan se on ollut niskan päällä. Koska asiantuntijat niin meille kertovat – aivan yhtä kristallinkirkkaina faktoina kuin edellä listaamanikin asiat.
Omat valtion päämiehemme ovat voiton varmistaakseen lähettäneet niin kovan luokan aseapua, että ”kyllä niillä jälkeä tulee”. Pienintäkään pyrkimystä kompromissiin ei ole näköpiirissä ja kansalaiset pelotellaan joditabletteja hamstraamaan ydinsotaretoriikalla. Viis sivullisista uhreista, kunhan tuo idän ihmekin saadaan polvilleen – mieluusti ampumalla kuulalla kalloon.
Ja suomalainen kansa ylpeänä kiittää, kumartaa ja taputtaa käsiään yhteen hienosti hoidetulle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Itse en voi olla miettimättä, veikö kaninkolo minut vahingossa kokonaan toiseen todellisuuteen.
Jos minä saisin päättää, niin kuuntelisin Trumpettia huomattavasti mieluummin kuin sotatorvien raikaamista.
Mutta minähän se torvi vasta olenkin.
