Suomessa asiantuntijat kohtasivat jälleen ”jättiyllätyksen”, kun heidän suosikkiratsunsa ei pärjännytkään mukatiukassa kisassa, jonka vedonlyöntikerroinkin paljasti takamatkan olleen melkoinen. Raveissa on tyypillistä pistää laput hevosen silmille, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta viime vuosina, kun on saatu huomata ohjastajienkin kulkeneen kohti haluamaansa maalia kieltäytyen noteeraamasta ympärillä tapahtuvia asioita.
Onnellisen utopian mielessään rakentaneet itkevät nyt, kun demokraattimedian avulla luotu illuusio murenee taas kerran heidän edessään. Aivan yhtä ”yllättäen” pötypuheeksi on paljastunut mm. piikki- ja sotapropaganda, mutta he eivät edelleenkään kyseenalaista rikollis-fasisti-rasisti-natsi-misogynisti-Hitler-tarinaa, vaan uskovat maailman luisuvan epäinhimilliseen synkkyyteen hirviö-Trumpin johdolla, koska luottomediat ja -asiantuntijat tietävät.
Huomaan itsessäni ja muissa läntistä yhteiskuntaa kriittisin silmin tarkastelevien keskuudessa sentään pientä toivon kipinää sen suhteen, että uuden hallinnon myötä jotain perustavanlaatuista muutosta voisi vihdoin tapahtua. Ankeuttajia riittää silti näissäkin piireissä huutelemaan ylemmyydentuntoisesti: ”Turha toivo, te hyväuskoiset hölmöt!”
Mielestäni turhaa toivoa ei ole olemassakaan, jos se saa aikaan positiivissävyttteistä liikehdintää ja vähentää pessimististä passiivisuutta.
On aina kyseenalaista laittaa uskonsa johonkin yksittäiseen toimijaan ja ulkoistaa oma muutosvoima muualle, mutta toivo on ihmisille elinehto, jonka ei pitäisi olla sidottu lopputulokseen. Tiedämmehän senkin, että lopulta kaikki kuolemme, mutta se ei tarkoita, etteikö siinä välissä toivo voisi olla tärkein liikkeellepaneva voima, joka tekee elämästä sen arvoista, että väistämätöntä kannattaa yrittää pitkittää.
Minulle on lopulta aivan sama, miten huonolta tilanne näyttää neljän vuoden päästä tai moniko lupaus osoittautuu paskapuheeksi, jos sillä välin olen itse saanut ”turhasta” toivosta puhtia parantaa omaa aktiivisuutta ja toimintakykyä sen sijaan, että turhautuneena vain seuraisin nukketeatteria sivusta.
Parhaimmillaan epätoivottu poliittinen muutos saa yhä useamman ihmisen puheiden sijasta toimimaan itse omien arvojensa mukaan ja ottamaan vastuuta asioista, koska huomaa, ettei voi enää luottaa valtio-vanhempien huolehtivan yhtä aikaa kaikista vauvoista.
Minä ainakin tunnistan jonkinlaisen halun tarttua tähän vaalituloksen tuomaan momentumiin. En niinkään siksi, että uskoisin sinisilmäisesti Trumpin tekevän ihmeitä RFK Jr. ja Elon Musk rinnallaan, vaan koska tunnen pitkästä aikaa, etteivät omatkaan pyrkimykset ole täysin toivottomia.
