OSAAT KYLLÄ KIRJOITTAA
Kiitos. Mutta sinäkin varmasti kykenet laittamaan suomenkielisiä kirjaimia oikeaan järjestykseen ja kenties jopa pilkut paikalleen.
Huomattavasti työläämpi ja monimutkaisempi laji on ajattelu. Oletko kokeillut? Siis ihan juurta jaksain, päivätolkulla, joka kulmasta ja vielä rautalangasta vääntäen?
Minulle se käy kokopäivätyöstä ammatinharjoittamisen ollen lähinnä mukavaa harrastelua. Sääli sikäli, ettei minulle kukaan maksa aivojen käytöstä mitään. Jopa päinvastoin – kyseinen taipumus vaikuttaa maksaneen minulle joitakin suhteita ainakin työssä ja kenties siviilissäkin.
Kirjoittelen pystyäkseni herättelemään sekä kavereideni aivonystyröitä että keskustelua, mutta pohtiminen on se todellinen pohjatyö, minkä tekisin joka tapauksessa perusteellisesti, vaikken sanoittaisikaan mitään julkisesti.
On varmasti joidenkin mielestä naurettavaa, että minä nollakompetenssilla pyrin valistamaan viisaampiani ja luulen 0ivaltaneeni jotain sellaista, mitä muut eivät vielä ole.
Jos olen vieläpä elinpiirisi ainoa toisinajattelija, tarkoittaako se silloin, että olen todennäköisemmin väärässä?
Kuinka monen tuntemistasi ihmisistä uskot käyttävän päivässä edes tunnin esimerkiksi jonkin yhteiskunnallisen teeman analysointiin? Minä en valitettavasti voi sanoa tuntevani ainuttakaan.
Lähelläni on paljon päteviä ihmisiä, joilta löytyy itseäni huomattavasti enemmän mitattavissa olevaa tietotaitoa. He kuitenkin käyttävät päätään koko päivän vaativissa työtehtävissään, joten vapaa-ajalle ei yksinkertaisesti jää aivokapasiteettia kuin netti-iltiksen ja instafeedin selailuun. Joku voi jopa olla minua paremmin perillä siitä, mitä sodasta kerrotaan tai minkälainen epidemiatilanne THL:n mukaan on, mutta luetunymmärtäminen ei vielä edellytä omien aivojen käyttöä.
Trivial Pursuit-mittarilla älykkyyteni määriteltäisiin alempaan keskikastiin, mutta en koe nykyään tarvettakaan pönkittää egoani tenttaamalla asioita, joihin vastauksen tarjoaa Google kahdessa sekunnissa. Sen sijaan intohimoni ihmisyyteen on saanut harjaannuttaamaan kykyäni tulkita elekieltä, lukea rivien välistä, tarttua ristiriitoihin ja ennakoida lopputuloksia.
Yllätyksellisiksi väitetyt kirjat tai elokuvat spoilaan itseltäni tahtomattani jo 15 minuutin kohdalla ja komediankin kohdalla nauru on tiukassa, kun vitsin pointin hoksaan yleensä vahingossa jo kauan ennen kliimaksia. Tulkitsen jatkuvasti nonverbaalista viestintää, mikroilmeitä ja ihmisten välisiä jännitteitä sekä asioita, jotka jätetään sanomatta. Jos vain tiedän kohdentaa fokukseni aiheeseen, löydän kyllä yleensä epäkohdat ja piilomerkitykset.
Aivoni työskentelevät pyytämättäkin, joten miksipä en pyrkisi hyödyntämään sitä ominaisuutta auttaakseni muitakin hahmottamaan, mitkä asiat ovat ajattelun arvoisia. Vauhdilla pyörivää ratastoa on vaikeampi yrittää kokonaan pysäyttää kuin ohjata ne oikeille raiteille.
Jos sinun rattaissasi istuu ihmislapsi tai dementikko-isä, ei vauhti varmasti päätä huimaa ja matkaan voi kuulua kymmeniä pysähdyksiä. Jonkun pyörät taas saattavat kuljettaa hallitsemattomasti sinne tänne vailla päämäärää. Toiset turvallisuushakuisina valitsevat pysyä varmuuden vuoksi kaukana kaikista pyörivistä vempaimista.
Minä vietän paljon aikaa hoitaen ratastoani; tarjoan huoltoa, haastetta ja pidän osat öljyttyinä. Track recordissani ei myöskään ole moittimista, joten en näe mitään syytä, miksi en pitäisi menopeliäni jopa ennakkosuosikkina.
Muut eivät tässä lajissa voita minunkaltaistani vain siksi, että heitä on enemmän.
(julkaistu Facebookissa 30.5.2022)
Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…
Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…
Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut
Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…
Vastaa