Sain taannoin kuulla vaikuttavani tekstieni perusteella jatkuvasti vihaiselta.
Voin vilpittömästi sanoa, että viha ei kuulu minulle tyypilliseen tunneskaalaan ja siksi en sen lietsomiseen tai ikävien tunteiden purkamiseen uskokaan syyllistyneeni. Ainoastaan muutamat henkilökohtaisemmat tekstini olen kirjoittanut pettymyksen tai epäoikeudenmukaisuuden tunteiden kirvoittamana, mutta silloinkin läsnä on ollut ymmärrys ihmisyydestä.
Kriittisyyttä tunnutaan pidettävän lähes synonyyminä negatiivisuudelle, mutta nehän eivät suinkaan ole yhtä kuin. Eihän epäkohtiin tarttumisen itseisarvo ole aiheuttaa kenellekään ikäviä tuntemuksia, haastaa riitaa tai purkaa omia patoutumia, vaan pyrkiä tarkastelemaan suurempaaa kokonaisuutta _rehellisesti_.
Muistatteko – tuo hyveeksi mielletty piirre aikana ennen kuin moraaliposeeraus syrjäytti sen?
En minä ole niitä, jotka kiusallaan asettuvat vääntämään vastaan tai provosoivat lisätäkseen kahtiajakoa. Koen tehtäväkseni nostaa vaikeitakin aiheita keskusteluun, koska jonkun niistäkin on puhuttava ilman tarpeetonta kiihkoilua, jotta eri näkökulmien välinen kuilu ei kasvaisi entisestään.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta en ole koskaan käyttänyt mitään seuraavista hymiöistä tunnetilojani korostamaan. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en elä kaikkia maailman ikäviä asioita itseni kautta ja näin ollen pystyn suhtautumaan niihin neutraalisti.
Olisihan se mieltäylentävää heiluttaa pride-lippua, edistää turvallista tilaa, hehkuttaa vihreää siirtymää, suoda kaikille kaikkea ja jaella kiitoksia päättäjille harvinaisen yksimielisestä politiikasta. Valitettavasti näilläkin asioilla on kääntöpuolensa, joiden esille nostaminen voi toisista tuntua hyvinkin vihamieliseltä, vaikka tarkoitus olisi aivan kaikkea muuta.
Yritäpä sitä paitsi puhua Suomea kurjistavista agendoista, kontrolliyhteiskuntakehityksestä, median harrastamasta aivopesusta tai lapsiin kohdistuvista kaameuksista välittäen samalla näitä fiiliksiä:
Osa tuntuu lukevan minun juttujani foliolasit päässään, jolloin näytän sanovan, tuntevan tai väittävän jotain, mitä en todellisuudessa ole ilmaissut. Se, että joku muu ”skenessä” on tehnyt jotain, riittää minunkin tuomitsemiseen samanlaiseksi. Inhimillistä – kuten myös se, että peilaamme omia tuntemuksiamme muiden kautta. Mutta kuten et sinäkään, myöskään minä en ole yhtä kuin muut kaltaiseni. MINÄ ≠ MUUT ”KALTAISENI” – SANNIBERGELE.FI
En minä ole yrittänyt sisällyttää teksteihini mitään ”tee näin, tai muuten…” -tyyppistä agendaa. En myöskään kirjoita siirtääkseni vastuuta tai omaa tunnelastiani muiden harteille, vaan tehdäkseni oikein. Kaikkein vähiten haluan lisätä negatiivista energiaa tai tarjoilla uusia pelkoja muutoinkin ahdistuneille ihmisille.
Epämukavat tosiasiat eivät kuitenkaan katoa tästä todellisuudesta mihinkään, vaikka omat silmänsä ja korvansa niiltä sulkisi – päin vastoin. Siksi haluan esimerkilläni rohkaista muitakin tarkastelemaan maailmaa ilman sumentavia filttereitä luottaen siihen, että rohkeus lopulta palkitsee ja hyvä voittaa.
Jos on vielä joku, jolle asti en ole kyennyt välittämään sisäistä hyvää oloani tai toiveikkuuttani tulevaisuuden suhteen, niin voin vakuuttaa:
Molempia versioita kokeilleena vannon käsi sydämellä, että elämä on paljon antoisampaa kanina kolossa kuin pupuna pöksyssä!
Vastaa