Olen aivan puulla päähän lyöty siitä, miten paljon minuun uskovia ihmisiä löytyykään tämän somekuplani sisältä. Te saatte minut uskomaan siihen, että täysin mahdottomasta voisi sittenkin tulla jopa realistinen tavoite. Niin paljon kuin puhutaankin toisinajattelijoiden keskinäisestä kädenväännöstä ja negatiivisista energioista, ne eivät ole tavoittaneet minua. Koen tulleeni hyväksytyksi vaihtoehtopiireissä yli puoluerajojen ja kuppikuntien. Kiitos siitä! 
Vaikka henkinen kotini tuntuu aina vaan selvemmin kutsuvan etääntymään tästä egoistisesta nyky-yhteiskunnasta, niin aion pitää jalat tiukasti maassa arkitodellisuudessani. Enhän minä itseäni, omaa yhteisöä tai kenenkään hyväksyntää ole lähtenyt etsimään alkaessani kirjoittaa, vaan halusin toimia siltana kahden toisiaan ymmärtämättömän maailman välillä. Se tehtävä on edelleen auttamattomasti kesken.
Mitä enemmän olen saanut työntöapua ”heimolaisilta”, liittolaisilta ja tuntemattomilta tsemppareilta, sitä valtavammaksi yksi MUTTA on kasvanut.
Jos ”minun ihmiseni” – he jotka ovat tunteneet minut, suoraselkäisyyteni ja arvomaailmani jo pari vuosikymmentä – eivät löydä mitään syytä osoittaa tukeaan, kannustustaan ja uskoaan minuun, en ole paikkaani Arkadianmäellä edes ansainnut.
Ei minun läpimenoni ole kiinni euroista, toisinajattelijoista tai edes puolueesta. Se riippuu pitkälti siitä, onnistunko saamaan luottamusta heiltä, jotka minut parhaiten tuntevat.
Olen puolueessa, jossa yksilönvapaus on tärkeämpää kuin puoluekuri. Emme ole ylivoima, ainoastaan todelliseen demokratiaan tarvittava vastavoima. Vapauden liitto ei muutaman potentiaalisen edustajan voimin ole uhka tuntemallemme Suomelle, vaan läpinäkyvämmän politiikan mahdollistaja.
Olen ihmisenä se, joka tunnetaan paitsi aitona, luotettavana ja rehellisenä, myös sellaisena, joka jäätävässä vastatuulessa ja lumipyryssä sisäisen navigaattorin turvin tallaa itselleen juuri sopivan polun. Liekö perimästäni unohtunut sisäsyntyinen tarve mennä muiden mukana helpointa tietä.
Olisi kohtuutonta odottaa kaikkien läheisteni äänestävän minua, mutta jos en saa heitä edes ilmaisemaan kiinnostustaan ajatuksiani kohtaan, tarjoamaan tukeaan, puhumaan puolestani tai osoittamaan arvostustaan pyrkimyksiäni kohtaan, niin on turha haaveilla pystyvänsä puhuttelemaan ketään muutakaan sellaista, joka ei jo valmiiksi ole samalla sivulla kanssani.
Mitään todellista muutosta ei kuitenkaan saavuteta samanmielisten selkiin taputtelemalla, vaan ojentamalla sinnikkäästi kättä kaikille heillekin, jotka edelleen ovat selkä sinuun päin.
Vastaa