YLLÄTYSKYYKKY
Siskonpeti-sarjan lanseeraamaa ’yllätyskyykkyä’ on päässyt jokainen suomalainen jo kokeilemaan. Liekö toiveena selkääntaputukset vai tiukemmat pakarat, mutta kerta toisensa jälkeen suurin osa kyykkää syvään aina, kun auktoriteetti _täysin yllättäen_ niin vaatii. Kapinallinen vähemmistö on ymmärtänyt jo pitkään seistä selkä suorassa löydettyään kaavan, jolla seuraava käsky on helppo ennakoida.
Koronan tuloon valmistaudutaan taas, vaikka se ei missään vaiheessa ohi ollutkaan. Oli vain sopiva aika unohtaa sen olemassaolo, kun media painoi ydinsota-paniikkinappulaa ja lomakausikin häämötti nurkan takana.
Valtaosa viimeisen kahden vuoden aikana turvallisuutta lisäämään tarkoitetuista toimista on ollut tuomittuja epäonnistumaan ja kuka tahansa olisi sen voinut halutessaan nähdä. Näin fiksu yhteiskunta kuitenkin luottaa joukkoälyyn, vaikka se ohjaisi heidät ojentamaan omaisuutensa ja itsekunnioituksensa valtion haltuun.
Jokainen, jolla on loogista päättelykykyä pystyi havaitsemaan jo lakimuutosta suunniteltaessa, että pykälä 48a on pelkkää orjuuttavaa vallankäyttöä. Kuvittele, jos sinut pakotettaisiin ottamaan tatuointi puolivuosittain palkansaannin ehtona – nykytiedon valossa se voisi olla yhtä perusteltua kuin piikkipakkokin.
Ei siis ihme, että moni terveydenhuollon parissa työskentelevä tunnollisesti rokotettukin haluaa jättää sekä alan että vaivalla hankkimansa pätevyyden ymmärtäessään oman arvonsa. Sote-alaan kohdistettuja toimia tai niiden puutetta alkaa olla mahdoton perustella loogisesti muulla kuin tarkoituksenmukaisella tuhoamisella. Sama pätee mm. omavaraisuuteen ja isänmaallisuuteen.
Jotta säästyisit enemmiltä yllätyskyykyiltä, voin ystävällisesti ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sisäisestä vastustuksesta huolimatta sinäkin puet taas käytetyn maskin naamallesi ja käärit hihasi, kunhan propagandan mestari Lasse Lehtonen kätyreineen (Broas ja Ruotsalainen) pistää kovat piippuun.
Pian nyökyttelet ajatukselle, että olisi viisasta toistaiseksi sulkea kaikki pienyritykset, koska suurkorporaatioiden terveysturvallisuutta on helpompi kontrolloida. YEL-uudistus toteutuessaan avittaa agendaa mukavasti.
Sekin alkaa hiljalleen tuntua hienolta idealta, että kaikki _kaltaiseni Putinin trollit_ saadaan rikosvastuuseen. Totuudesta viis, kunhan torvi on oikeanlainen eikä ainakaan soita venäläistä ripaskaa.
Kun päivystys vihdoin pettää siinä määrin, että yksi sähköskootterilla kolaroinut humalainen _rokottamaton_ viivästyttää jonkun hoitoa ja aiheuttaa välillisen kuoleman, keksii joku kaavailla valmiuslain rinnalle uudenlaisen kieltolain. Pian sinäkin jo olet sitä mieltä, että on yhteinen etu vaatia viinat (digi-)kortille ja vain heille, jotka sen totuuskomission näkökulmasta ovat ansainneet.
Ethän myöskään ylläty, jos Naton joukkojen ja sotakoneiston läsnäolo ei lisääkään turvallisuuden tunnetta, vaan päinvastoin.
Jos pelon ilmapiiri kaikesta huolimatta hälvenee, voit alkaakin jo odotella uutisia apinarokon mutatoitumisesta Marburg-viruksen kanssa – eikä siltä ole turvassa kukaan. Pian olet median avustuksella maalannut mielikuvan, missä tapat omat ja läheistesi jälkeläiset välinpitämättömyydelläsi, joten päätät noudattaa kaikkia sääntöjä – myös tehottomia ja tuhoisia.
Kaiken tämän teet siksi, että ulkoisten uhkakuvien lisäksi pelkäät edes ajatella vastuun ja syyllisyyden taakkaa harteillasi. Sen paino ei kuitenkaan vedä vertoja sille tukahduttavalle tunteelle, kun ymmärrät ilman taistelua luopuneesi siitä, mikä on elämääkin tärkeämpää.
Vapautta ei ole ilman vastuuta, eikä pelko poistu pakenemalla.
Voit siis yhtä hyvin päättää suoristaa selkärankasi ja lakata kyykkäämästä muiden tahtiin.
Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…
Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…
Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut
Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…
Vastaa