Onko muillakin ”pyhän lehmän” aseman tässä yhteiskunnassa saaneilla värikkäillä ideologioilla potentiaalisesti yhtä hirveä kääntöpuoli kuin vihreällä (osa 1)?
Katsotaanpa.
Olen yleisesti tummien sävyjen ystävä, mutta myös täysin tietoinen siitä, että en voi mielin määrin sekoittaa niitä valkoiseen, jos haluan senkin säilyttävän oman autenttisen kauneutensa.
Monikulttuuristaminen on ihana ajatus, kunhan kykenee sivuuttamaan paitsi sen todennettavissa olevat haittapuolet, myös ilmeiset arvoristiriidat todellisen moninaisuuden säilyttämisen suhteen.
Haluammeko koirienkaan olevan lajina homogeeninen joukko tummanruskeita pystykorvia? Tahdommeko vahvimpien ulkoisten piirteiden jättävän varjoonsa hienovaraisemmat yksityiskohdat ja dominoivan luonteen muuttuvan hiljalleen kaikille tyypilliseksi ominaisuudeksi?
Meillä on Suomessa harvinainen perimä, suhteellisen ilmeetön kulttuuri eikä vallitseva uskontokaan ole kovin suuressa roolissa yhteiskunnassamme – ja juuri se tuntuu kotoisalta. Mitä luulet perinteiselle suomalaisuudelle tai pohjoismaiselle elämäntavalle käyvän, kun väestö vuosi vuodelta muuttuu monikulttuurisemmaksi?
Tiettyyn pisteeseen asti se rikastaa kaikkien elämää, kunnes huomaamme sen köyhdyttäneen meitä paitsi taloudellisesti, myös ihmislajina.
Ps. Osassa 3 otan tarkastelun alle toisen pyhän lehmän – tai pikemminkin yksisarvisen.