Rakastan sateenkaarta kaikkine värisävyineen, mutta ymmärrän, ettei sen päässä odota aarrearkku täynnä autuaaksi tekevää onnea.
Mitä haitallista siis näen siinä, että perinteiset sukupuoliroolit häivytetään ja ihmiset saavat vapaasti olla, mitä ovat?
Spekuloidaanpa.
Entä jos sädehtivä arkku onkin täynnä rikkinäisiä peilejä, jotka vääristävät kehittymässä olevaa identiteettiä ja näkymä ainoastaan lisää pahoinvointia? Mitä jos nämä aarteet saavatkin nuoret tuijottamaan entistäkin enemmän ulkoisia asioita sisäisten sijaan?
Minäkeskeisyys ja pinnallisuus hallitsevat jo nyt nykynuorisoa sosiaalisen median ohjaamana, ja siitä suuntauksesta moni onneksi ymmärtääkin olla huolissaan. Kuitenkin LGBTQ-piireissä leikeltyjä, luonnottoman karikatyyrisiä ja jopa vahanuken näköisiä ihmisiä ihannoidaan _itsensä hyväksymisen keulakuvina_ eikä siinä nähdä mitään ristiriitaista saati lapsille haitallista.
Pride-aate tuntuu myös kaikessa suvaitsevaisuudessaan olevan hyvin keskittynyt jaotteluun ja linjojen vetämiseen erilaisten ihmisten välille.
Mitä jos paine löytää juuri _se oma lokero_ saakin seksuaalisuuttaan etsivän nuoren yhä aiemmin kokemaan tarvetta varmistaa oma suuntautuminen myös käytännön tasolla?
Entä jos lasten oikeus omana itsenä olemiseen ei pysähdykään sukupuolen kokemukseen, vaan seuraavaksi aletaankin keskustella mielihyvän kokemuksesta luonnollisena osana seksuaali-identiteettiä? Pian löydämme itsemme miettimästä, miksi seksistä nauttiminen ei kuuluisi myös 12-vuotiaille, jos he osaavat jo tunnistaa himojensa kohteet. Tätä yhteiskuntaa seksualisoidaan murrosikäisistä lähtien sitä vauhtia, että tuskin menee kauaakaan, kunnes ensimmäiset alkavat nyökytellä ajatukselle, että orgasmit kuuluvat kaiken ikäisten oikeuksiin.
On hienoa, että seksuaaliset tabut on murskattu, mutta oliko ne pakko sekoittaa vesijohtoveteen ja tarjoilla koko kansalle nautittavaksi?
Pitkään oltiin huolissaan naisten seksualisoinnista, kunnes tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä keksittiin laajentaa ongelma koskettamaan muitakin ihmisryhmiä. Sitä mukaa irtosuhteita, itsensä myymistä ja jopa erilaisia perversioita on normalisoitu siinä määrin, että väkisinkin tulee miettineeksi, miksi moiselle annetaan niin paljon ruutuaikaa, palstatilaa ja yhteiskunnallista hyväksyntää?
Mitä jos kyse on tietoisesta pyrkimyksestä saada aikaan moraalinen rappiotila ja heikentää yhteyttä sekä omaan itseen että toiseen ihmiseen?
Entä jos hiljalleen kaikki perinteiset yhteiskuntaa ylläpitävät perhearvot saadaan hävitettyä esittelemällä yhä nuoremmille mies (isä) ja nainen (äiti) tuhoavina asioina, joista olisi suotavaa pyrkiä eroon?
Mitäpä jos tarkoitus onkin hämmentää kehitysvaiheessa olevia yksilöitä ja harhauttaa luontaiselta polultaan, jotta heidät on helpompi sopeuttaa kohti sielutonta tulevaisuutta?
Menikö nyt vähän överiksi? Etkö usko?
Odotahan seuraavaa tekstiäni…