Ihmisyys, Terveys, Tieto

RISTIRIITA – MISSÄ MUKA?

Ensin vanhuksia pidetään ”kaltereiden takana” kuukausitolkulla, mutta itsenäisyyspäivänä heillä ei olekaan mitään asiaa Linnaan. Ei, vaikka he noudattaisivat _turvalliseksi ja tehokkaaksi_ todettua protokollaa. Onneksi sentään Temptation Islandilla on pistetty jengiä häkkiin!

Kiinan johto pitää myös huolen kansalaisten terveysturvallisuudesta lukitsemalla heidät sattumanvaraisesti koteihinsa jo kolmatta vuotta, mutta paikallisesti tuotetulle krääsälle kukaan ei aseta pakotteita, sillä onhan Black friday saavutettu etuoikeus – ja joulukin on tulossa.

Täällä jo valmiiksi hampaita kalistellen odotetaan säiden kylmenemistä ja Sagrada Olkiluodon käynnistymistä. Telkkarikin pysyy visusti kiinni, kun Qatarin ihmisoikeuksia loukkaavia kertakäyttökisoja pitää boikotoida. Korruptiopäätöstä kisaisännästä oli muuten juonimassa eräskin Ranskan presidentti, mutta tänä päivänä onneksi kaikki läntiset päämiehet toimivat täysin sydämensä puhtaudesta.

Suomen eturivin päättäjät ja asiantuntijat eivät viivytelleet huutelemasta Putte-possun provokaatioyrityksistä, kun yksittäinen vahinko-ohjus päätyi Puolan puolelle. Myös Nordstreamin räjäytys ”tiedettiin” välittömästi itänaapurin eskalaatioksi. Zelenskyin sankarinviitan alle ei moniakaan kiinnosta kurkistaa siitäkään huolimatta, että hän tietoisesti yritti johtaa harhaan koko maailmaa hyvin vaarallisin seurauksin.

Epidemian alussa Thl oli se asiantuntijataho, jonka ammattitaitoon jokaisen älykkään yksilön tuli luottaa rokotesuosituksissa. Nyt saman porukan sidonnaisuuksia sekä osaamista julkisesti kyseenalaistetaan, kun he tekevät työnsä eivätkä taivu poliittisen painostuksen alla suosittelemaan turhaan tehotonta hoitoa.

Thl:n Salminen samaan aikaan vertaa injektioita ammuksiin, joita tulee käyttää vain tarvittaessa ja lääketieteellisistä syistä, kun Sdp:n Marin ei näe mitään ongelmaa päästää _piikille_ kaikkia halukkaita.

Jokainen menetetty ikävuosi oli liikaa koronasta puhuttaessa, mutta yhtäkkiä ennätyksellinen ylikuolleisuus ei näytä kiinnostavan tai sata naisuhria mitätöidään ”vähäiseksi määräksi”. Missä nyt viipyvät vaatimukset selvittää syyt näille poikkeaville kuolemille sekä yhteiskunnallinen keskustelu misogyniasta?

Ps. Apinarokko saa uuden nimen, koska sen koetaan vahvistavan stereotypioita Afrikasta ja rodullistetuista _ihmisistä_. Miten kukaan ei ole vielä ymmärtänyt pahastua siitä, että koronan väitettiin lähteneen liikkeelle lepakoista?

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10229065060841776&id=1550820579

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *