Arvot, Ihmisyys, Maria Nordin

YHTEISVASTUUTA VAI YHTEISVASTUSTUSTA?

Yhteisvastuuta – sitä peräänkuulutettiin niin maan bergeleesti koronatoimien yhteydessä ja moni koki kantavansa yhteiskunnallisen vastuunsa rokottautuessaan.

Korona-aika aiheutti kuitenkin paitsi valtavasti taloudellista ja henkistä pahoinvointia, myös poikkeuksellisen vahvan kahtiajaon ”heihin” ja ”meihin”. Uskoakseni valtaosa ihmisistä ei olisi toivonut tilanteen kärjistyvän tällaiseksi.

En kuitenkaan missään näe kenenkään vaativan kansan yhtenäisyyden hajottamisesta vastuuseen syrjintään ja ivallisuuteen yllyttäneitä päättäjiä tai pelkopropagandaa syytäneitä mediataloja.

Kukaan ei halua syyttää kaupungin sponsoroimaa somejulkkista piikkimarkkinoinnista siinä vaiheessa, kun alle 20-vuotias saa loppuelämän sydänvamman saati lääkejättejä vilpillisistä myyntipuheistaan tai hengenvaaraa aiheuttaneista tuotteistaan. Jälkimmäisistä tunnetusti löytyy lukuisia esimerkkejä, mutta näennäisiä sakkoja lukuunottamatta tietoisesti moraalitonta toimintaa katsotaan sormien välistä.

Jostain syystä näitä tahoja ei tunnu vastuu painavan.

Mutta Reino Nordin – hänet sietääkin laittaa vastuuseen vaimonsa uskomuksista. Maria kertoo mielikuvaharjoituksiin pohjaavan metodinsa voivan auttaa erilaisissa paranemisprosesseissa – jopa syövän selättämisessä.

Käsittääkseni tiedekin myöntää placebo- ja noseboefektien sekä aivojen neuroplastisuuden olevan todellisia ilmiöitä, mutta onhan se nyt törkeää, jos joku keksii valjastaa nämä ilmiöt käytännön avuksi. Marian Free to Heal – kurssi on saatavilla hintaan 222 euroa ja kirjakin alle 30 eurolla. Rahastaja! Puoskari!

En näe hänen ostelevan huviloita, lentelevän helikoptereilla tai pukeutuvan Guccin merkkivaatteisiin, kuten niin monen muun rahvaan ahdingosta hyötyvän tahon, joiden päitä kukaan ei silti vaadi pölkylle.

Egotripin keulakuva ja poliitikko Mikki Kauste varmasti ajatteli myös olevansa vastuullinen aikuinen tylyttäessään Twitterissä julkisesti Iso H:n tiedevastaiseksi urpoilijaksi vailla sen tarkempia perusteluja. Lisäksi hän ylpeänä ilmoitti estäneensä n. 100 koronadenialistia.

Että sellaista suvaitsevaisuutta ja toisenlaisten näkemysten kunnioittamista – sitä yhteisvastustusta parhaimmillaan.

Kun sain itse elämäni ensimmäiset estot Havaintoja parisuhteesta -facesivustolla hyväntahtoisen kommentin vuoksi, ymmärsin vastuullisuutta vaativan suvaitsevaiston pitävän yhteiskuntaa panttivankinaan tällä kertaa – keskustelukulttuurin osalta nimittäin. ”Me” emme sitä yksin saa vapautettua, vaikka käyttäisimme kaiken psykologisen osaamisemme ja neuvottelutaitomme, elleivät ”he” suostu edes avaamaan linjaa.

Itse olen ottanut vastuun siitä, että ilmaisen itseäni asiallisesti, en mene henkilökohtaisuuksiin tai pyri loukkaamaan ketään, mutta koen myös velvollisuudekseni sanoittaa epäkohtia ja tuoda esille konsensuksesta poikkeavia näkemyksiä – mahdollisimman vastuullisesti. Sen enempää ei kuitenkaan mielestäni ole kenenkään tehtävä ottaa vastuulleen toisten tunteita tai käytöstä.

Omaa vastuuta on nyt kokeiltu jo pakoilla ja siirtää. Sitä on kannettu näkyvällä paikalla povitaskussa, mutta olisiko jo korkea aika ottaa se jokapäiväiseen käyttöön – ei ainoastaan sopivan tilaisuuden tullen kaivettavaksi hyödykkeeksi?

Tämänkin kirjoituksen luettuaan joku kenties jälleen kokee primitiivisen halun katkaista kaikki siteet minuun ”Nordinia puolustavaan denialistiin”, mutta suosittelen kokeilemaan siedätyshoitoa – myös foliohattuallergiasta voi kuulemma parantua oikeassa mielentilassa.

Ps. Minäkin voisin päättää boikotoida miestä, joka on härskisti hyödyntänyt laulullista osaamistaan, vaatinut vieläpä ihmisiä maksamaan musiikkinsa kuuntelusta sekä hyödyntänyt tunnettua naamaansa poliittisessa vaikuttamisessa. Mutta minä aion sylkeä mikkiin Egotrippiä aivan kuin ennenkin, koska mielestäni todellista vastuuta on osata pitää asiat asioina.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *