OLET VAPAA
nolaamaan minut,
osoittamaan puutteeni älykkyydessä, sivistyksessä ja logiikassa,
argumentoimaan näkemykseni suohon,
nauramaan päin naamaa tai käyttämään epäasiallistakin retoriikkaa.
Edes kunnioituksen puute ei hetkauta minua.
Mutta älä nyt hyvänen aika vähättele ITSEÄSI käskemällä minua tutkimaan ”yksimielistä tiedeyhteisöä” tuomatta ainuttakaan omaa ajatusta keskusteluun.
Sinulla on aivot, sielu ja sydän. Sinulla on kyky lukea, tulkita, oppia ja ymmärtää. Sinulla on silmät, korvat ja suu, joiden avulla voit tehdä elinpiiristäsi yhden suuren empiirisen tutkimuksen. Sinulla ei tarvitse olla tohtorin tutkintoa ajatellaksesi ja ottaaksesi kantaa havaitsemiisi epäkohtiin.
Kuka tahansa tittelistä huolimatta on voinut todentaa esimerkiksi seuraavat asiat arkielämässään:
Ihmisiä on painostettu lääketieteellisiin toimenpiteisiin epätieteellisin lupauksin.
Jopa alaikäisiä on pakkomaskitettu turvallisuuden TUNTEEN lisäämiseksi, ei tieteelliseen konsensukseen perustuen.
Hoitajilta on viety iso osa ihmisarvoa sitomalla heidän toimeentulonsa tieteellistä tarkastelua kestämättömään rokotevelvoitteeseen, jota tälläkin hetkellä sovelletaan täysin mielivaltaisesti.
Monipuolisesti ajankohtaisia asioita seuraava on huomannut politiikassa vallitsevan silmiinpistävän konsensuksen koskien koronatoimia, mutta tiedeyhteisön ei voida sanoa olleen yksimielinen sen suhteen, mitä keinoja pidettiin tehokkaina ja turvallisina.
Sinun piikkisi ei sittenkään suojannut mummoasi, kuten eivät rokottamattomat kaataneet terveydenhuoltoa. Korona ei hävinnyt, vaan ihmisten huomio ohjattiin toisaalle.
Suosituksia, sääntöjä ja kieltoja on pitkin matkaa sovellettu sattumanvaraisesti, täysin vailla logiikkaa – ja todistetusti jopa lainvastaisesti.
Yhtäkkiä Aki Lindenin on täysin hyväksyttävää mennä ’hirveässä flunssassa’ budjettiriiheen, koska hän lääkärinä _tietää_ olevansa muille oireisena vaaraton.
Monien saman ammattikunnan edustajien mielestä oireetonkin tauti voi levitä, joten he suosittelevat osalle jo kuudensia rokotteita, vaikka kovasti tieteeseen luottaen pitivätkin aluksi ajatusta jatkuvista piikityksistä salaliittoteoriana.
Kuolemia välteltiin kaiken muun kustannuksella, mutta nyt kun Suomen ylikuolleisuus on alkuvuodesta ollut ennätyslukemissa, ei kukaan aktiivisesti tunnu edes etsivän syyllistä.
Tarina muuttuu lennossa, takit kääntyvät, maalitolpat siirtyvät, sanoja syödään ja lupauksia rikotaan. Sellaista politiikka on aina ollut, mutta toivottavasti ei tule aina olemaan. Toisinaan tapahtuu jotain yllättävää ja siihen on sopeuduttava muutoksilla – myös sellaisilla, joita aiemmin olisi vastustanut. Se on elämää ja tulee aina olemaan.
Jälkimmäisellä ei voi kuitenkaan loputtomasti perustella ensin mainittuja.
Minun hyvin laajassa elinpiirissäni lähes poikkeuksetta jokainen koulutustasosta riippumatta on jo ymmärtänyt meiltä vaadittujen toimien näennäisyyden.
Joten – kaikella kunnioituksella – näytä minulle se tiedeyhteisö, joka löytää punaisen langan viimeisen kahden vuoden ajalta.
Lupaan sitoa sen sormeeni, etten varmasti enää unohda, mikä on totuus.
Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…
Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…
Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut
Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…
Vastaa