Ihmisyys, Maria Nordin, Minä, Pelko, Tunteet, Vapaus

MINÄ VALITSEN USKOA… 

Minä valitsen uskoa…

Ihmeisiin, ihmisyyteen, pyyteettömään rakkauteen, luomisvoimaan, kvanttimaailmaan ja karmaan; kaikkeen sellaiseen, mikä lisää omaa voimantuntoani. 

Minä en elä stressin, tuskan, ahdistuksen ja pelon keskellä. En, vaikka olen täydellisen tietoinen niistä tummista pilvistä horisontissa, jotka uhkaavat nielaista koko ihmisrodun mukanaan harmaaksi persoonattomaksi massaksi. 

En aktiivisesti meditoi, manifestoi, rukoile tai luota ulkopuolisiin pelastajiin. Silti elän täysin rauhallisin mielin hyvissä energioissa nauttien joka päivästä, enkä pyrikään maalailemaan piruja seinälle. 

Minä uskon ihmiseen. En johonkin tiettyyn johtohahmoon saati laumasieluun tai joukkovoimaan vaan juuri sinuun yksilönä – ja minuun ennen kaikkea. 

Ja niin pitäisi sinunkin uskoa itseesi ja luottaa kykyysi vaikuttaa kokemaasi todellisuuteen.  

Yksi ihminen ei voi pysäyttää koko maailman pahuutta, mutta kaikki voivat tahoillaan pyrkiä levittämään hyvää. Jokainen voi vaikuttaa siihen, millaisilla tunteilla ja energioilla itsensä sekä läheisensä ympäröi. 

Pelko tuntuu alati raskaammalta painoliiviltä, joka pakottaa sinut keskittymään pystyssä pysymiseen siinä määrin, että unohdat, mitä kohti olit vaeltamassa ja miksi – puhumattakaan, että ehtisit huomata, millaista yltäkylläisyyttä luontoäidillä olisi sinulle tarjota. Kunhan ensin tiedostat lisäkilot niskassasi, voit yksitellen riisua taakan harteillasi ja nauttia taas taivalluksestasi. 

Vaikka pääasiassa kaipaan paljon tietoa näkemysteni taakse, henkimaailma ja ”yliluonnolliset” asiat ovat niitä, joihin _valitsen_ uskoa sen mukaan;

antavatko ne minulle motivaatiota toimia vai alkaa uhriksi, 

lisäävätkö ne luottamusta elämään vai romuttavatko sitä, 

saavatko ne tuntemaan toivottomuutta vai lohtua, 

vievätkö ne minulta valtaa ja vastuuta vai palauttavatko kontrollin. 

Kun otin aikaa kuunnella itseäni ja aloin etsiä syvempää merkitystä elämälleni egoni ulkopuolelta, näyttäytyivät kaikki menneet tapahtumat täysin sitä varten suunnitelluilta, jotta olisin nyt tässä. Yhtäkkiä luottamus elämää ja sen loputtomuutta kohtaan vahvistui eikä nykyään kuolemanpelko enää istu harteillani ohjailemassa valintojani. 

Kiitän kaikkia ”hihhuleita”, jotka avoimesti puhuvat omista henkimaailman kokemuksistaan sekä joka ikistä nykyajan ”noitaa” (mm. Maria Nordinia), joka luo omaa todellisuuttaan eikä pelkää kantaa niitä samoja soihtuja, joista on menneisyydessä rakennettu kaltaisilleen rovio. 

Jos höyrähtäminen tuntuu tältä, niin suosittelen sitä sydämeni pohjasta kaikille. Kuvittele meneväsi nukkumaan joka ilta ilman irrationaalisia pelkoja, välähdyksiä häpeällisistä muistoista, ahdistusta menneestä tai huolia huomisesta. 

Minä en kaipaa tiedeyhteisön hyväksyntää sille kokemukselleni, että mielenrauha, luottamus elämään ja turvallisuuden tunne löytyivät vaihtoehtoisia uria pitkin. 

Toivoisin myös, että vaikka oma maailmankuvasi pohjaisi tiukasti tutkittuun tietoon, antaisit ihmisten löytää uskonsa, toivonsa ja rakkautensa sieltä, mistä he saavat itselleen voimaa ja positiivista energiaa, sillä sinäkin saat siitä kyllä osasi – tiedostitpa sitä tai et. 

Uskon, että meissä kaikissa on Luoja, mutta jotkut ovat osanneet toisia paremmin valjastaa sen voimat käyttöönsä. 

Minäkin huomaan eläväni nyt juuri sellaista elämää kuin 15 vuotta sitten kerroin ääneen haaveilevani. Mikään ei tosin mennyt, kuten suunnittelin – tai edes sinnepäin – mutta monen karikon kautta sain lopulta sen, mitä vilpittömästi halusin. 

Sanonta ”ole varovainen, mitä toivot” pitää valtavasti viisautta sisällään ja se on erityisen tärkeä muistutus luomisvoimaan uskoville. 

Mm. Antti Launonen painotti taannoin ihmisiä käyttämään omaa energiaansa tarkoin harkiten ja siksipä kysynkin: maalaatko mielessäsi apokalyptista kaaosta vai harmonista auringonlaskua? Saako ego ja turhamaisuus välillä kuin varkain toivomaan, että saisit olla oikeassa, vaikka se merkitsisi tuskaa ympärilläsi? 

Mitä suurempaa vastustusta on saanut hyvistä aikeistaan huolimatta, sitä vaikeampi voi olla vilpittömästi toivoa, ettei mitään massiivista katastrofia tapahdukaan. Sehän tarkoittaisi, että muilla on kuin onkin lupa nauraa. 

Minä en kykene näkemään pahan voittavan, vaikka uskonkin kaikkeen, mistä olen nämä kuukaudet kirjoittanut. Mielikuva siitä ei vaan muodostu – ei siksi, että se on liian pelottava skenaario, vaan koska minä yksinkertaisesti sisimmässäni uskon siihen, että muutos tapahtuu. Yksi ihminen kerrallaan löytää turvariepuun takertuneen taistelumielensä, rohkaistuu puolustamaan oikeuksiaan ja passiivinen uhri-mentaliteetti vaihtuu aktiiviseen vaikuttamiseen.

En ole jakanut uskomuksiani lisätäkseni pelon ilmapiiriä, vaan päinvastoin. Siitä huolimatta, että olen saanut repiä riekaleiksi koko entisen maailmankuvani, vannon tämän nykyisen version voittavan sen kaikille tutun ja muka-turvallisen 100-0.

Teen tätä, koska jumalkompleksini on sen verran suuri, että uskon todella pystyväni muuttaa maailmaa ja luotan sinunkin pystyvän. 

MINÄ OLEN SINÄ. 

Täältä voit lukea aiemmat postaukseni aiheeseen liittyen:

MINÄ USKON… – SANNIBERGELE.FI

MINÄ USKON MYÖS… – SANNIBERGELE.FI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…

  2. Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…

  3. Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut

  4. Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *