Rumemmallakin wc-kuvastolla keksisi joku kyseisiä herroja nimitellä, mutta jääköön ne haukkumasanat ajankuvalle tyypillisen itsesensuurin alle.
Sitä itseään kuitenkin olivat Trumpin väitteet vaalivilpistä. Mitä muutakaan niin pöntön populistin voisi edes odottaa suoltavan.
Riittävän kauan seurattuani Bidenin romuttavan presidentti-instituutiota jopa Trumpiakin tehokkaammin, ei ajatus enää tuntunutkaan yhtään niin mahdottomalta. Päivä päivältä kävi vaikeammaksi uskoa, että jenkkien kenties kaikkein suosituin poliitikko hävisi jollekin, joka muistuttaa enemmän dementoitunutta muinaisjäännettä kuin karismaattista johtajaa.
Välivaaleissa sadat ”hullut vaalikieltäjät” ovat olleet ehdolla republikaanien listoilla ja silti (vai siksi?) puolue näyttää ottavan selvän voiton. Jotkut heistä toki ratsastavat Trumpin suosiolla, mutta moni vilpittömästi tuntuu edelleen uskovan vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen olleen manipuloitu – postiäänestyksen tarjotessa siihen jopa teoriassa realistisen mahdollisuuden.
No, oli miten oli. Kansanvaltaan perustuvassa järjestelmässä olisi syytä luottaa oikeuden voittavan. Paitsi tietenkin, jos republikaanit nyt ottavat vallan – silloin demokratia on uhattuna.
Siihen ajatukseen kulminoituu iso osa tämän maailman polarisoitumisesta. ”Jos et ajattele niin kuin me, olet väärämielinen ja vaarallinen.”
Mielestäni amerikkalaisen demokratian suurin uhka ei ole yksin Trumpin, q-anonistien tai muiden ”salaliittoteoreetikoiden” edesottamukset, vaan myös liberaali-demokraattien kyltymätön halu kiillottaa sädekehäänsä oman kansan kustannuksella.
Heidän ideologiset korupuheensa sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja ilmastosta kun eivät laske bensan ja ruoan hintaa, poista siirtolaisongelmaa, lisääntynyttä väkivaltarikollisuutta tai massiivista inflaatiota.
Niin kauan, kun itse on riittävän etuoikeutettu, voi ajaa vilpittömästi myös muiden asioita, mutta kun kirstun pohja kumisee tyhjyyttään, päästään ihmisyyden todelliseen ydinolemukseen – itsekkyyteen. Sen tosiasian pakoileminen käy lopulta tuhottoman kalliiksi muillekin kuin vähäosaisille.
Myös Suomessa punaviher-vasemmistolainen hyväntekeväisyys ja moraaliposeeraminen ovat syrjäyttäneet konkretian. Politiikassa näennäisarvot ovat nykyään tärkeämpiä kuin todelliset teot, joiden avulla yhteiskunta voitaisiin jälleen rakentaa palvelemaan veronmaksajia siinä määrin, että _aidolle_ myötätunnolle ja epäitsekkyydellekin jäisi taas tilaa.
Enenevissä määrin täälläkin suunta näyttää olevan se, että tietyt kansanryhmät halutaan suvaitsevaiston toimesta mitätöidä _väärin_ajattelijoiksi, leimata vihollisiksi ja vaientaa heidän oikeutetutkin huolensa. Se, jos jokin, saa aikaan vastavoiman.
Vastuuta demokratian tuhosta on turha yrittää sälyttää näille ”radikaaleille” niin kauan kuin suvaitsevaisto jatkuvasti kusee omille nilkoilleen. Niitä jälkiä ei hetkessä siivota – ainakaan vuotavan Bideen avulla.
