KUINKAHAN ME TÄSTÄ SELVITÄÄN?

KUINKAHAN ME TÄSTÄ SELVITÄÄN?

Ai päättäjien järjettömästä politiikasta, mikä uhkaa syöstä Suomen ennennäkemättömään kaaokseen energia- ja henkilöstöpulan sekä monsteri-inflaation muodossa?

No ei nyt sentään.

Kukapa täyspäinen sellaisille teemoille aikaansa uhraisi, kun onhan tässä todellisiakin huolenaiheita.

Festarit – nuo mokaamisen mestarit.

Auringonsäteet kasvoilla, kylmä juoma kädessä ja sulosoinnut korvissa ilman huolta huomisesta.

Jotkut viralliset festarisuositukset toki edelleen kehottavat nauttimaan juhlatunnelmasta turvavälein maskit naamalla, mutta eihän kesällä kukaan jaksa näytellä välittävänsä. Syksyllä ehditään sitten porukalla hyveposeerata Sannan johdolla, kun ryhmäpaine jälleen sumentaa loogisen ajattelun.

Sillä välin vaikuttaisi olevan aiheellista miettiä, ovatko festarit muutenkin kuin tartuntatautiriskin vuoksi liian turvattomia paikkoja nykyihmiselle kaiken siellä sallittavan syrjinnän, rasismin ja seksuaalisen häirinnän takia.

Pakarasi voivat päätyä jonkun kännykän näytölle tai joku saattaa jopa tarttua vyötäisiltäsi tanssiin houkutellessaan. Saatat törmätä kiireiseen järjestyksenvalvojaan, joka yrittää tehdä työnsä ja varmistaa turvallisuutesi eikä näin ollen kykene välttämättä toimimaan harkitun korrektisti.

Festareilla takuuvarmasti näkee humalaisia urpoja, saa todennäköisesti haluamattaankin todistaa joidenkin turhan intiimiä kanssakäymistä tai tulee itse kuulleeksi härskejä vihjailuja. Siellä voi hyvinkin päätyä örveltäjiin kyllästyneen työntekijän tylyn katseen tielle ja saada osakseen huonoa palvelua tai epäkohteliasta käytöstä.

Ennen sitä kutsuttiin elämäksi. Muistatteko?

Se oli silloin, kun inhimillisyyden eri muodot sallittiin kaikille eikä tunteiden kokemista ollut rajattu ainoastaan tiettyjen ihmisryhmien etuoikeudeksi.

Katkerina sinkkuvuosina minun halveksuntaani joutuivat sietämään sadat viattomat miehet. Jos ei heidän flirttinsä noudattanut toivomaani kaavaa tai lähestyjä ei täyttänyt tiukkoja ulkoisia kriteerejäni, en edes yrittänyt peitellä inhoani. Enkä mitenkään voi uskoa olevani ainoa ihminen, joka on syyllistynyt tuomitsemaan pokaajan käytöksen epäsopivaksi riippuen siitä, onko hän riittävän haluttava.

Hassua kyllä, kahden raskauden jälkeen en ole tuntenut kohdanneeni minkäänlaista seksuaalista häirintää. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että miehet olisivat muuttuneet tai lakanneet lähestymästä, vaan minun _kokemukseni_ heidän käytöksestään on erilainen.

Kenenkään ihmisen _tunne_ tapahtuneesta ei ole absoluuttinen totuus, vaan se värittyy yleensä sekä kokijan historian että mielentilan mukaan.

Vaikka onkin tärkeää nostaa epäkohtia yhteiskunnalliseen keskusteluun, tuntuu nykyinen trendi olevan se, että tiettyjen ihmisryhmien tarpeiden ja näkemyksien annetaan määritellä ne _oikeat_ käyttäytymisraamit, joihin kaikkien muiden on ahtauduttava ilman vastalauseita. Mikä tekee heidän totuudestaan arvokkaamman kuin muiden?

Yksi tälläytyy parhaimpiinsa löytääkseen jonkun kädet lanteiltaan ja tuntee itsensä vääränlaiseksi, jos ei kukaan edes vihjaile hänen olevan haluttava.

Toinen kokee pienen sisäisen kuoleman joka kerta, kun mielestään hyväntahtoisesta yrityksestä huolimatta saa osakseen tylyt pakit ivallisella katseella höystettynä.

Joku vähemmistöön lukeutuva kokee loukkauksena saamansa erityiskohtelun, kun taas toinen jää vaille kaipaamansa huomiota.

Jossakin masentunut ja yksinäinen nuori harkitsee elämänsä päättämistä medioiden täyttyessä kaverikuvista ja yhteisöllisestä ilonpidosta, johon hän ei tunne kelpaavansa.

Monet olisivat jo valmiita rajoittamaan kielenkäyttöä, jotta kukaan ei pahoittaisi mieltään. Olisiko kuitenkin tarpeellista kieltää myös ilmeet, eleet ja fyysinen kontakti vieraita ihmisiä kohtaan? Oikeastaan kaikki kanssakäyminen ihmisten kesken sisältää vaaran elementtejä, joten voisi olla viisasta kieltää yhteisöllisten tapahtumien lisäksi myös sosiaalinen media.

Mutta olemmeko sittenkään turvassa, kun käytöstämme edelleen ohjaa inhimillisyys?

Onneksi siihenkin on jo ratkaisu olemassa.

#transhumanismi#totuuskomissio

(julkaistu Facebookissa 19.7.2022)