Maria Nordin

PELTOMÄEN PODCAST

PELTOMÄEN PODCAST

Suosituksesta kuuntelin Peltomäen podcast-jakson, jonka tarkoitus oli lisätä luottamusta koronarokotetta kohtaan. Alla ajatuksiani siitä, miksi tavoite jäi saavuttamatta.

”Huomasin, että se on sama jengi, jolla on niinku sisäilmaongelmat eli hometalo-hommat ja sähköallergiat, ja tota, tuulivoiman värähtelyn terveyshaitat ja sitten rokotekritiikki, että kaikki niinku jotenkin pyörii samoissa piireissä.”

Täysin neutraalina pysyttelevä toimittajantapainen esittelee aukotonta osaamistaan taannoisessa podcast-jaksossaan.

Tässäpä pähkinänkuoressa tämän yhteiskunnan yksi iso ongelma: enää edes ammattijournalistin ei tarvitse yrittää piilotella asennettaan tiettyä ihmisryhmää kohtaan.

Tämänkaltainen läpinäkyvyys tuskin oli niiden ihmisten mielessä, jotka ovat sitä peräänkuuluttaneet julkiseen keskusteluun koskien koronatoimia.

Lähes 2,5 tuntia kestänyt sekava haastattelu Mika Rämetin kanssa sai Peltomäen kuulostamaan lähinnä fanipojalta, joka huudahtelee ihastuksesta ja tietoisesti välttää kysymästä mitään, mikä voisi pilata illuusion idolinsa mahtavuudesta.

Rämetille kultalautasella tarjoiltiin mahdollisuus mm.

– osoittaa immunologinen osaamisensa aiheesta ymmärtämättömän Peltomäen ollessa (täysin ymmärrettävästi) kykenemätön esittämään kovinkaan spesifejä kysymyksiä

– saada mRNA-piikki vaikuttamaan yhtä yksinkertaiselta kuin haastattelijansa (mitä hän tuskin on), vaikka kyseessä kuitenkin on ihmiskeholle täysin tuntematon teknologia

– hälventää epäilyksiä Pfizerin tai muiden rokotefirmojen antamaan rahoitukseen liittyen

– mitätöidä eläköitynyt lääketieteen moniosaaja Tamara Tuuminen yksioikoisesti keskustelukyvyttömäksi rokotekriitikoksi.

Sen sijaan yhtään vastausta ei kyseinen dialogi maraton-kestostaan huolimatta kyennyt tarjoamaan esimerkiksi itseäni mietityttäviin kysymyksiin, kuten:

Miten osoitetaan rokotteen tehokkuus alle 12-vuotiailla, jossa myös kontrolliryhmän riski vaikeaan tautimuotoon on muutenkin 0%?

Millä tieteellisillä keinoilla Nohynekin ilmaisema huoli ADE-ilmiön mahdollisuudesta tai riskit muista pitkäaikaisvaikutuksista todettiin turhiksi?

Onko vaarana, että boosterit kääntyvät lopulta itseään vastaan heikentämällä ihmisen luonnollista immuniteettia?

Miksi nyt ei ole tilaa kritiikille, kuten tieteeseen olennaisesti kuuluu, vaan koronan torjuntakeinoista huolestuneet ammattilaiset joko sivuutetaan tai saatetaan naurunalaisiksi?

Koska Peltomäki on uhrannut kallisarvoista aikaansa kuunnellen mm. mRNA-teknologiaa kehittäneen Robert Malonen ajatuksia nykyrokotteesta, niin olisi ollut vähintäänkin suotavaa nostaa miehen uskottavimmat väitteet Rämetin kumottavaksi. Mis- tai disinformaatioksi ristityn tiedon oikomisen ei luulisi olevan kummoinen homma raudanlujalle osaajalle.

Käsittelemällä kritiikkiä avoimesti asetelma ei olisi näin polarisoitunut. Ilman perusteetonta leimaamista ja sensuuria, tarjoamalla kiertelemättömiä ja rehellisiä vastauksia omakaan luottamukseni viralliseen kerrontaan tuskin olisi alkanut horjua.

Mikään taho ei kuitenkaan ole pyrkinyt läpinäkyvyyteen koronarokotekriittisyyden vähentämiseksi ja suostunut esimerkiksi tutkimaan lähemmin rokotteen sisältöä tai järjestämään paneelia (yhtä onnetonta 10-minuuttista lukuun ottamatta), jossa asiantuntijat haastaisivat toisiaan. Siinäpä pari kustannustehokasta tapaa pudottaa kerralla pohja pois salaliittoteorioilta ja saada kansan rivit yhtenäisiksi. End of story.

Toisaalta Peltomäki itsekin spekuloi, että eihän THL:n agenda ole tarttua mahdollisesti edessä siintäviin ongelmakohtiin, vaan kuljettaa juonta sen mukaisesti, mikä juuri nyt on tarpeen.

Mika Salmisen poskille nouseva puna tai Rämetin epävarma ulosanti eivät valitettavasti yhtään lisää heidän vakuuttavuuttaan aihepiirin parhaina asiantuntijoina, mutta niillä mennään – nyt jo vuodesta toiseen. Veikkaisin kyllä Salmisen vihdoin päässeen pois jonkun talutusnuorasta, sillä koko hänen fyysinen preesensinsä on muuttunut merkittävästi lähiviikkoina. Tietenkin kyseessä voi olla vain seuraava juonenkäänne, jossa kansalle Salmisen johdolla halutaan lisätä turvallisuuden tunnetta, kun rokotteet eivät sitä näytä tuoneen.

Enemmän kuin rokotekriittisyyttä näennäisesti tukevat tilastot tai tiedejulkaisut, omasta perspektiivistäni kysymyksiä on herättänyt juurikin näiden eksperttien elehdintä, mistä on usein ollut aistittavissa epämukavuutta tai jopa vilpillisyyttä siitä huolimatta, että toimittajat eivät edes yritä asettaa heitä tukalaan tilanteeseen.

En nosta Malonen, Tuumisen tai kenenkään muunkaan _osaamista_ erityiselle jalustalle, koska siihen ei oma arvostelukykyni riitä. Kaikkia kuuluu kyseenalaistaa, mutta huomaan sen käyvän hankalaksi silloin, kun koen ihmisen koko olemuksellaan pyrkivän kertomaan tuntemansa totuuden, eikä hänellä on mitään muuta kuin menetettävää sen seurauksena.

Minun silmissäni uskottavin asiantuntija ei muutenkaan aina ole parhaimmalla tittelillä palkittu professori, vaan ihminen, jolla löytyy kyseisestä aiheesta myös omakohtaista kokemusta;

rokotevalmistaja, joka on saanut sekä suojan että vakavan haittavaikutuksen,

lääkäri, jolla on itsellä oireettomaksi hoidettu toiminnallinen sairaus,

varhaiskasvattaja, jolla on omakin lapsi,

mielenterveyshoitaja, jolle masennus on näyttänyt pahimmat puolensa,

päihdetyöntekijä, joka ymmärtää, mitä on olla koukussa,

avioliittoneuvoja, jolla on onnellinen suhde,

rakennusmestari, jonka terveys on ollut koetuksella hometalossa.

Kuriositeettina mainittakoon, että itse kärsin moninaisten sisäilmaoireiden lisäksi myös säteily-yliherkkyydestä. Erityisesti kännykän käyttö aiheuttaa erinäisiä ongelmia, joten olen oppinut välttämään sen käyttöä ilman lentotila-asetusta ja saanut olooni helpotusta. Keksin muuten sekä syy-yhteyden että ratkaisun ihan itse, ilman ainuttakaan korkeasti koulutettua ammattilaista.

Olinpas hupsu!

Muiden muassa Suomen Säteilyturvakeskuksen sivuilla kerrotaan, että tiede osoittaa tukiasemasäteilyn olevan ihmiselle turvallisella tasolla eikä kännykän käyttö aiheuta terveyshaittoja. Mitään todellista syytä olotilalleni ei siis voi olla, joten varmasti kuvittelen kaiken.

Näin ollen ainoa apu ongelmaani löytyisi pääni sisältä, mikä tarkoittaisi Maria Nordinin sittenkin olevan oikeassa. Ja sekös ottaisi ketä tahansa _totaalisen_ asennevapaata hesarilaista pannuun.

Vastikää julkaistiin tutkimus, joka kertoi rokotteen haittavaikutuksien olevan isolta osin kuviteltuja, kyseessä ollen plasebon kaltainen nosebo-efekti. Lisää sulkia Nordinin foliohattuun; aivot ne siellä taas temppuilee.

Oletetaan näin todella olevan, joten tässäpä pohdittavaa hoitokapasiteetin riittävyydestä huolehtiville:

Onko _senkään_ takia kansanterveydellisesti hyötyä pakkokeinoin kiristää vastentahtoista väestöä rokottautumaan, jos mielen voima muka-sairastuttaa on niin vahva?

Jos muuten kaipaat näkemyksiä sisäilma- tai säteilyasioissa, niin älä ainakaan minulta kysy. On liian suuri vaara, että maailmankuvasi laajenee ja opit ymmärtämään sekopäisiltä vaikuttavia asioita ja ihmisiä. Seuraavaksi huomaatkin istuvasi jengiliivi päällä rokotekriittisten viikottaisessa strategiakokouksessa – kaukana tuulivoimaloista ja sähkölinjoista.

Ps. Tässä yhden skeptikon taidonnäyte huuhaa-perusteluista koskien koronarokotetta. Joku Markku Laati kai sen.

https://vapaasana.org/miksi-en-toistaiseksi-ota…/

Kuvassa voi olla 1 henkilö ja teksti

(julkaistu Facebookissa 28.1.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…

  2. Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…

  3. Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut

  4. Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *