”Mene TikTokiin! Tee lyhyitä, iskeviä videoita!” ”Älä kirjoita noin pitkiä juttuja, ei kukaan jaksa keskittyä.” ”Ole suoraviivaisempi, tiivistä asiasi ja tarjoile valmiita vastauksia. ”
Tämänkaltaisia neuvoja olen saanut tasaisin väliajoin. Ja uskokaa tai älkää: tiedän tasan tarkkaan, miten asiat teoriassa kannattaisi tehdä somesuosion lisäämiseksi. Minun henkilökohtainen kapinani ei kuitenkaan rajoitu pelkästään päättäjien ja median kritisointiin, vaan vastustan vähintään yhtä paljon nykyihmisen tuhoisia toimintatapoja.
Vaikka minulla olisi keinot ja jopa osaamista rakentaa itselleni oikotie koko somekansan tietoisuuteen, en tahdo tehdä sitä vastoin arvojani.
Minun missioni ei ole saada naamaani tunnetuksi, vaan haastaa ihmisiä irtautumaan muistakin puhuvista päistä – oppiakseen käyttämään omaansa. Ei minua kiinnosta tuutata riisuttuja ”totuuksia”, sillä enhän itsekään väitä tietäväni, mitä ne ovat.
Minun tavoitteeni on antaa ajattelemisen aihetta ja tarjota jotain sellaista pureskeltavaa, mitä tekee mieli pysähtyä hetkeksi makustelemaan hektisen arjen keskellä. Onnistumisprosentissani on toivomisen varaa, mutta jatkan harjoituksia.
Harva asia maailmassa on yhtä antoisaa ja voimaannuttavaa kuin omien ajatusten äärelle pysähtyminen sekä tunteiden ja pelkojen kohtaaminen niiden jatkuvan väistelyn sijasta. Sisäisen rauhan ja luottamuksen saavuttamiseen ei ole oikoreittiä, mutta mitä nopeammin ryhdyt toimeen, sitä vähemmällä pääset.
Minä en aio yksinkertaistaa itseäni enkä osallistua yhteiskunnalliseen tyhmentämiskampanjaan, vaan teen kaikkeni saadakseni yhä useamman rattaat raksuttamaan.
Uskon ihmisten olevan vain kangistuneita ja ruosteessa pitkän passiivisen jakson jälkeen. En voi mitenkään uskoa, että aikaa ennen kännyköitä eläneet yksilöt voisivat suosiolla antaa jälkikasvunsa luisua todellisuuteen, jossa oma äly on täysin korvattu keinotekoisesti.
Jos joskus päädyn tekemään mutkat suoriksi vedettyjä TikTok-videoita, olen jo menettänyt toivoni aikuisten ihmisten suhteen ja alkanut pelaamaan diginatiivien säännöillä.
On täysin mahdollista – jopa todennäköistä – etten ole tyyppinä riittävän kiehtova ja ainutlaatuinen, eivätkä juttuni ole alkuunkaan niin puhuttelevia kuin itse toivoisin, mutta en aio luovuttaa ennen kuin olen tavoittanut riittävän suuren massan voidakseni todeta yritykseni epäonnistuneeksi.
Ja kapinallinen kun olen, aion tehdä sen tuottaen entistäkin enemmän tekstiä – mielellään ainakin yhden bestsellerin verran.