Koronarokote, Minä

MONIÄÄNINEN KONSENSUS?

MONIÄÄNINEN KONSENSUS?

Ihmiset kokevat käyvänsä ajankohtaisista asioista riittävän moniäänistä keskustelua silloin, kun esille nousee näkökulmia laidasta laitaan. Joku vastustaa rajoitustoimintaa mutta kannattaa piikkipassia, yksi kehuu injektioiden pelastaneen vakavammalta taudinkuvalta ja toinen kritisoi asiantuntijoiden ammattitaitoa eikä luota rokotevalmistajiin. Moni minunkin tuttuni kertoo nauttivansa mahdollisuuksista haastaa omaa ajatteluaan kuuntelemalla eri näkökulmia.

Usein tämänkaltainen kahvipöytäkeskustelu pysyy kuitenkin hyvin kevyellä tasolla ja argumentointi pohjaa pitkälti mutu-tuntumaan, koska varsinaisia aihealueen asiantuntijoita ei löydy kovin monesta seurueesta. Mitä useampi ääni, sitä vähemmän jokaiselle jää perustella tilaa kattavasti näkemystään saati sopivia tilaisuuksia sukeltaa syvään päätyyn. Lopulta päädytään heittelemään ilmoille pintapuolisia mielipiteitä, joista itselle epäsopivimmat on jokaisen helppo sivuuttaa höpönlöpönä. Sitä paitsi useimmiten pöydän ääressä vallitsee kuitenkin jokin syvempi konsensus, kuten ”luotan tieteeseen”.

Silloin, kun kyse on oikeasti laadukkaasta moniäänisestä keskustelusta, joka _todella_ haastaa näkemyksesi – kenties jopa maailmankuvasi – se on kaikkea muuta kuin kivaa. Kuvaavampaa olisi käyttää ilmaisuja epämukavaa, ahdistavaa, nöyryyttävää ja mielenrauhaa järkyttävää – etenkin silloin, kun todella suostut asiaa pohtimaan.

Jos juttutuokio ei aiheuttanut sinulle minkäänlaista sisäistä myllerrystä, et todennäköisesti kohdannut vakavasti otettavaa toisinajattelijaa, joka kykenee perustelemaan kantansa ja haastaa sinut kyseenalaistamaan omasi menemättä henkilökohtaisuuksiin.

Kasvokkain käytävä ajatustenvaihto on monien mielestä tyylilajeista paras, mutta miettikääpä tätä:

kuinka moni pystyy välittömästi vastaanottamaan, sisäistämään ja prosessoimaan kuulemansa sekä argumentoimaan vielä tasokkaan vastaväitteen siinä hetkessä? Kokemukseni mukaan syvällisempi, vähänkään haastavampi keskustelu menee herkästi henkilökohtaisuuksiin siinä vaiheessa, kun olisi järkevintä todeta: ”perehdyn ensin väitteisiisi ja palaan asiaan sen jälkeen.”

Minä ainakin tarvitsen monta iltaa jonkin uuden asian pureskelemiseen, jotta oikeasti pystyn muodostamaan siitä minkäänlaista perusteltua näkemystä, enkä silloinkaan vielä lukitse mielipidettäni.

Toisin kuin kaikki tuntuvat ajattelevan, somemaailma voisi olla jopa ihanteellinen alusta korjata polarisoitunutta väittelykulttuuria. Varteenotettava vastapuoli voi olla 1000 kilometrin päässä, vastausta ei ole pakko antaa hetken huumassa ja sanat voi muotoilla juuri niin, kuin ne on tarkoittanut.

Minulla ei ole pääsyä pöytäseurueisiin ja kanssani silminnähden vältellään ajankohtaisiin asioihin paneutumista. Kirjoitankin julkisesti juuri siksi, että löytyisi edes _joku_ osoittamaan, missä kohtaa logiikkani pettää.

Toivoisin kohtaavani sellaisen haastajan, joka kykenee aiheuttamaan sisäisen ristiriidan ja sekoittaa piuhani niin umpisolmuun, että voisin viettää viikon selvittäen ajatuksiani kokien oppivani jotain – jos en itse aiheesta, niin ainakin itsestäni. Voitko vilpittömästi sanoa samaa?

Hyvin perustellun kyseenalaistamisen ja kritiikin vastaanottaminen on nautinnosta kaukana, mutta hedonismi ei olekaan koskaan ollut minua varten. Sen sijaan kasvukipuja tämä 157,5-senttinen ihmiskehoni kyllä vielä kestää.

(julkaistu Facebookissa 12.6.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kylläpä yllätti ja ilahdutti tämä viesti. Kiitos Lompo

  2. Kiva kun kirjoitat, kirjoitat vaikeista ja kielletyistäkin aiheista sovinnollisesti ja syyttelemättä. Omaan silmääni vaikuttaa, että ydinsanomasi tässä blogissa koskee sanan-…

  3. KIITOS! Täysin samaa mieltä, että nyt on aika lisätä sitä moniäänisyyttä ja suoraa puhetta enkä epäile yhtään, etteikö Vapauden liitto…

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *