Vaalit

NELJÄ ÄÄNTÄ

Tänään oli lukion vaalipaneeli, jossa ”vastassani” olivat SDP:n Lassi Hakonen, Kokoomuksen Santeri Lohi ja KD:n Teemu Savolainen.

Jo auditorioon saavuttuani tiesin välittömästi, millaisia mielipiteitä minun kannattaisi esittää, mikäli haluaisin nuoret puolelleni. Otanta ei edustanut keskivertoa, vaan valtaosa oli yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita lukiolaisia, joista useimpien olemus huokui woke-henkeä.

Tyypilliseen tapaani olin oma itseni ja kerroin, mitä aidosti ajattelen – vaikuttaen varmasti hyvin naiivilta, populistiselta ja osaamattomalta kokeneisiin poliitikkoihin verrattuna. Opettajien mielestä oli hienoa, että esiin nousi myös uusia, eriäviä näkemyksiä, toisin kuin edellisessä paneelissa. Tämä kyseenalainen kunnia lankeaa varmasti eniten harteilleni, sillä muistelisin yrittäneeni tarjoilla jotain seuraavanlaista:

En ole ollut tippaakaan kiinnostunut politiikasta ennen korona-aikaa. ❎

Yksikään nykyisistä puolueista ei noussut vastustamaan korona-ajan ihmisoikeusrikkomuksia, joten Vapauden liitto oli selvä valinta. ❎

Toivoisin puolueiden keskinäisen nokittelun loppuvan, jotta joskus vielä löydettäisiin kaikille yhteinen suunta. ✔️

Sen kerran, kun niin tehtiin pandemia-aikana, mentiin pahasti metsään siinä, että kenestäkään ei ollut nostamaan edes keskusteluun ilmiselviä järjettömyyksiä tai puolustamaan mm. hoitajien oikeuksia. ❎

Opintotuella ja asumislisällä olisi mieluusti tultava toimeen, mutta niin moni kurjistuu inflaation vuoksi, että en suoraan sanoen tiedä, olisiko niitä tarvetta korottaakaan. ❎

En kannata keinotekoista tasapäistämistä, asevelvollisuuden laajentamista enkä syntyvyyden laskun pelastamista maahanmuutolla, vaan haluan säilyttää myös perinteisen suomalaisen kulttuurin. ❎

Äitiyttä pitäisi myös arvostaa nykyistä enemmän, sillä se on etuoikeus eikä pelkkä vastuu, jota miehet pitää keinotekoisesti pakottaa kantamaan. ❎

Korkeakoulutusta yliarvostetaan ja toivoisin nuoria ohjattavan enemmän luontaisen kiinnostuksen mukaan myös toisen asteen koulutuksen pariin, sillä menestyjiä voi nousta sieltäkin. ❎

Suurvaltariippuvuutta pitää vähentää eikä olla liian sinisilmäisiä myöskään lännen suhteen. En arvosta nykyhallinnon tapaa hoitaa Venäjä-politiikkaa. ❎

En tue vihreää siirtymää, missä tehdään paljon näennäistekoja eikä kestäviä ratkaisuja. ❎❎❎

Kun parhaiten pärjännyttä lopuksi äänestettiin, oli kokenut Lohi selvä voittaja, Hakonen toinen ja henkilökohtainen suosikkini, Savolainen, vei pronssin seitsemän äänen turvin.

Itse sain neljä ääntä enemmän kuin olisin uskonut, mutta rehellisyyden nimissä niistäkin parin luulen olleen vahinkolaukauksia.

Joku voisi lannistua moisesta nöyryytyksestä, mutta minä senkun hakeudun entistä suuremman yleisön eteen lauantaina ja vieläpä stailauksen merkeissä. Siitä vasta rumaa jälkeä tuleekin… 🙈

Onneksi minulla on siihen mennessä vaalivideosta inspiroitunut ”synnynnäinen edustaja” -flyeri jaettavaksi, joten silmänruokaakin on takuuvarmasti tarjolla!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *