Minä, Tieto, Totuus

TIETO TAPPAA

TIETO TAPPAA

Uteliaisuus on ominaisuus, mitä ilman lapsi tuskin koskaan kehittyisi äidistään erilliseksi yksilöksi. Maailma olisi täynnä ihmisvauvoja, joiden tietoisuus ulottuisi lähinnä oman ja äidin navan ympärille, ellei luontainen halu tutkia ympäristöään pakottaisi heitä laajentamaan ymmärrystään.

Valitettavasti edellinen kuvaus ei lopulta kauheasti poikkea nykyajasta, jossa oma pesä on tehty tuttuun ja turvalliseen paikkaan eikä sieltä haluta poistua epämukavuusalueelle.

Minkä ihmeen takia uteliaisuutta, joka on lapselle kehityksen edellytys, pidetäänkin aikuisen kohdalla osoituksena tietämättömyydestä tai jopa tyhmyydestä? Mikä on se ikä, jolloin kaikki yleissivistävät asiat pitäisi jo ”tietää”?

Ihminen, joka kuvittelee tietävänsä, lakkaa tarkkailemasta ympäristöään lapsen silmin. Hänhän on jo oppinut, miltä kesä näyttää ja talvi tuntuu, joten miksipä niiden satoja pieniä yksityiskohtia enää tarvitsisi huomioida.

Minä synnyin uudelleen sinä päivänä, kun ymmärsin, että moni faktatiedoksi mieltämäni asia saattaa todellisuudessa olla jotain aivan muuta. Miten paljon maailmalla onkaan ollut tarjottavana sittemmin, kun on sallinut annetun tiedon sumentua ja mahdollisuuksien kirkastua.

Ymmärrän nykyään suhtautua suurella varauksella kaikkiin, jotka vakuuttavat tietävänsä;

heihin, jotka vannovat turvallisuutta keskeneräisen tuotteen kohdalla,

heihin, jotka varmuudella osaavat kertoa, mistä lisääntynyt sairastuvuus tai ylikuolleisuus ei ainakaan johdu,

heihin, jotka uskovat tietävänsä, mikä on sinun parhaaksesi,

heihin, jotka kirkkain silmin julistavat omia ”faktojaan” totuutena

sekä heihin, jotka tietävät tutkimattakin toisenlaisen todellisuuden olevan väärä.

En myöskään foliohattumarkkinoilla osta sellaisen kauppiaan päähinettä, joka ”tietää” sen olevan ainoa oikea. Tahdon tutustua valikoimaan etsien itselleni sopivinta ennen kuin teen päätöksen, haluanko ylipäänsä vuorata päätäni alumiinilla.

Minua ja päätöksiäni ei enää ohjaa tiedoksi väitetty informaatio vaan puhdas lapsenmieli. Se saa tunnustella eri todellisuuksia ja hulluimpiakin teorioita, koska taaperolle mikään ei vielä tunnu mahdottomalta.

Tieto tappaa – jos ei suoranaisesti ihmisiä niin ainakin uteliaisuuden heissä. Minä olen päättänyt elää ja ihmetellä, sillä vastahan saavuin tähän maailmaan ja avasin silmäni ensimmäistä kertaa.

(julkaistu Facebookissa 16.6.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Sillä älykkyydellähän onkin tapana kerralla karata lopullisesti 😀 Mulle yks asiakas alkoi kerran kertomaan sen ystävästä, joka oli ”seonnut” äitiyslomallaan…

  2. Tämä on tullut koettua! Varmasti niin yllättyjänä kun yllätyksen kohteena. Olen saanut kuulla tässä kahden vuoden aikana usemmankin ihmisen (lähinnä…

  3. Kiitos paljon! Ihanaa, kun oot seuraillut

  4. Olen salaseurannut sinua jo Facessa. Salaseurannut sen takia, ettei sinulla ole ”seuraa”-nappula valikossa, että voisi ihan oikeasti seurata. Tämä olisi…

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *