Tämä yhteiskunta on vajonnut jonnekin hypnoosin ja transsin rajamaille.
Meidät vaivutettiin eräänlaiseen älylliseen koomaan pelottelemalla ensin jokaisella valtakunnan uudella tartunnalla, uutisoimalla ympäri maailmaa lakoavista ihmisistä ja hokemalla ”yleisvaarallinen tartuntatauti”.
Sitten tarjottiin toive pelastuksesta, jota mantran tavoin alettiin toistaa:
”Ommmmm…Huolehditaan toisistamme…Ommmmm…Tutkittu ja turvallinen… ”
Sama kävi Putinin ja Naton suhteen:
”Ommmmm…Huolehditaan ukrainalaisista…Ommmmmm…Turvassa Natossa…”
Tällä kertaa vaara ei ole niin tarkkaan yksilöity, mutta muuten kaava on sama:
”Ommmmmm…Huolehditaan vähemmistöistä…Ommmmmm…Turvallinen tila…”
Turva – tuo maaginen sana. Kukapa ei haluaisi olla turvassa?
Mutta auta armias, jos erehdyt mainitsemaan, että turvamantra ei välttämättä toimi aukottomasti, vaikka kaiken uskon ja toivon siihen laittaisikin.
”Olet siis sitä mieltä, että ikäihmiset tuleekin uhrata?”
”Tarkoitat siis, että ukrainalaisten kohtalolla ei ole väliä?”
”Sinä siis vihaat vähemmistöjä ja haluat riistää heiltä ihmisoikeuksia?”
Juuri niinhän minä sanoin – paitsi etten sinne päinkään.
Ammattilainen, joka haluaa tehdä työnsä hyvin, laskelmoida riskit ja olla kaukaa viisas, saa nykyään otsaansa jonkin takuuvarmoista trendileimoista .
”Ammattilainen”, joka tekee juuri niin kuin on ohjattu tekemään, sivuuttaa kaikki varoitukset ja kiipeää perse edellä puuhun, saa sädekehän päänsä päälle.
Sellaisessa käänteistodellisuudessa me nykyään elämme, eikä sitäkään tosiasiaa olisi suotavaa ilmaista ääneen.
Keinotekoisesti rakennettu turvallinen tila on paitsi utopia, myös paradoksi. Jo nyt olen nähnyt julkisessa keskustelussa enemmän vähemmistöjä loukkaavaa ivaa ja asiattomuutta kuin vuosiin – ja nähdäkseni pitkälti siksi, että yhteiskunnan moraalinvartijat niin kiihkeästi kieltäytyvät noteeraamasta räikeitäkään ristiriitoja, jotka sitten joku muu tuo esille – usein vähän tarpeettoman karkeasti.
Itse en elä transsissa, mutta aiheeseen liittyen on mainittava, että vapauden kannattajana pidän lisääntymiskyvyttömyys-pykälän poistoa translaista hyvänä päätöksenä ja ylipäänsä kunnioitan ihmisen oikeutta olla juuri sitä, millaiseksi itsensä kokee.
Me emme kuitenkaan voi rakentaa lainsäädäntöä toimimaan sisäisten tuntemusten pohjalta. Juridisesti sukupuolen vaihtamisesta ei tulisi tehdä ilmoitusasiaa, jonka jokainen voi mielensä mukaan muuttaa kerran vuodessa, sillä potentiaalisten epäkohtien määrä on lukematon.
Voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, mutta eivätkö transsukupuoliset usein juuri siksi ole valmiita tekemään radikaalejakin fysiologisia toimenpiteitä, koska ovat niin varmoja identiteetistään, etteivät voi ajatellakaan jättävänsä yhtään takaporttia auki?
Ketkä tämän lain porsaanreikiä sitten todennäköisemmin käyttäisivät – luoden yhteiskuntaan entisestään turvattomuutta? Henkisesti epätasapainoiset, väärin tarkoitusperiin systeemiä hyödyntävät sekä kenties erityisestä ahdistuksesta kärsivät yksilöt, joiden ongelmien juurisyyt tuskin korjautuvat sen mukaan, onko paperilla mies vai nainen.
Minulle sukupuoli on henkilökohtaisesti yhdentekevä asia enkä esimerkiksi koe, että sateenkaariperhe olisi lapselle vahingollinen kasvuympäristö. Soisin myös adoption suhteen samojen kriteerien pätevän kuin heteroillakin.
Sen sijaan olen yleisesti huolissani jälkikasvusta, joka joutuu elämään lapsuutensa tällaisessa kulttuurissa, jossa suurin painoarvo tuntuu olevan pinnallisilla, näennäisillä ja nimellisillä asioilla, vaikka hyvinvoinnin fokuksen tulisi olla aivan toisaalla.
Onneksi sentään translakiin jätettiin täysikäisyyden alaraja. Kun muistelen omia teiniaikojani, jolloin moni olisi myynyt äitinsäkin saadakseen syvästi rakastamansa ihastuksen itselleen ja vannoi jin & yang -tatuoinnin olevan 100% varmuudella juuri se ajaton symboli, johon ei voi kyllästyä, niin en voi kuin iloita pakollisesta harkitsemisajasta.
Vastaa