Oman sädekehän kiillottaminen yhdenvertaisuuden sanomalla on alkanut muistuttaa jo tragikomediaa.
Kyvyttömyys puhua tai kirjoittaa kieliopillisesti puhdasta suomea on aina kelvannut monelle suvaitsevaisen ”paremmiston” edustajalle syyksi suhtautua ihmiseen alempiarvoisena; tyhmänä, vähäpätöisenä ja osaamattomana. Yhtäkkiä pitäisi kuitenkin uskoa, että he osaavat asennoitua kaikkiin kouluttamattomiin ja kielitaidottomiin maahanmuuttajiin vertaisinaan – vailla minkäänlaista ylemmyydentuntoa.
Tässä maassa arvotetaan ihminen viimeistään yläkouluikäisenä, kun aletaan keskustella urapolusta. Potentiaaliset _hyvät ihmiset_ lukioon, akateemisesti kyvyttömämmät suosiolla ammattikouluun. Kymmenettä vuotta opiskeleva, kolmatta huonosti työllistävää maisterintutkintoaan suorittava humanisti tuntuu olevan aina lähtökohtaisesti yhteiskunnallisesti arvokkaampi kuin 18-vuotiaana työelämään lähtenyt amis, jolla on 25-vuotiaana neljä tulevaisuuden toivoa ja joka työllistää itsensä lisäksi myös jonkun toisen. Viis siitäkään, että yhteiskunnan perusinfra on riippuvainen osaavista duunareista, sillä yliopisto sen olla pitää.
Korkeakouluttautuneiden vanhempien häpeätahroja ovat ne mustat lampaat, jotka poikkesivat _hyville ihmisille_ viitoitetulta polulta, viis veisasivat inessiiveistä tai ellatiiveistä ja valitsivat olla lähtemättä statuksen, muodollisen pätevyyden ja näennäisen älykkyyden mittailuun.
Tässä yhteiskunnassa pintakäsittelijöihin ja parturi-kampaajiin suhtaudutaan ”paremmiston” keskuudessa eriarvoisina. Jos hyvin käy, saattaa saada jonkinlaisen tunnustuksen kuten ”yllättävän älykäs”, mutta sekin edellyttää tarkkaa pilkunviilaamista, vedenpitävää argumentointia ja kovia näyttöjä kansansuosiosta tai ammatillisesta menestymisestä. Toisille pelkkä FM tutkintotodistuksen perässä vaikuttaa olevan paitsi egon myös äo:n jatke.
Itsekin vuosia kuvittelin, että korkeampi koulutustaso korreloisi älykkyyden kanssa, mutta sittemmin olen muuttanut käsitykseni siitä, mitä on viisaus. Ennen luulin sen edellyttävän sitä, että tietää paljon, mutta nykyään ajattelen, että viisas ihminen ymmärtää, että ei tiedä paljoakaan.
Jotta ette luulisi minun olevan inhimillisen ylemmyydentunteen ulottumattomissa, niin teen tunnustuksen. En jaksa enää uskoa ihmisten yhdenvertaisuuteen, vaikka se ihanteellinen ajatus onkin.
Viime vuosien perusteella voimme todeta yhdenvertaisuusperiaatteen unohtuneen heti, kun ihmisille annettiin mahdollisuus luvan kanssa korostaa omaa paremmuuttaan.
Minä arvostan jopa brutaalia rehellisyyttä yli tekopyhyyden, joten myönnän suosiolla pitäväni itseäni nykyään heitä viisaampana.
