…Ja tietenkin myös tytöt sekä muunsukupuoliset.
Sekä juoksu- että missikisat ovat tällä viikolla kuohuttaneet transnaisten vuoksi, joten yritän _vielä kerran_ sanoittaa, mistä kaikessa mielestäni on kyse.
Näitä kahta ääriesimerkkiä yhdistää sama ydinongelma, mikä toisia ihmisiä ihan ymmärrettävästi risoo: korokkeelle nostetaan joku täysin epäreiluin kriteerein ja väitetään sen olevan yhdenvertaisuutta.
Mitä pikajuoksuun tulee, nostan hattua Chelsea Mitchellin rohkeudelle viedä asia oikeuteen asti ja allekirjoitan täysin hänen kommenttinsa: ”Loppujen lopuksi tässä on kyse reilusta pelistä.”
No entä sitten ne missikisat? Vai pitäisikö sanoa ”karjamarkkinat”, kuten tapahtumaa on usein ivallisesti kuvailtu. Kilpailu, jossa alun perin on ollut selvät tavoitemitat 90-60-90 (rinta – vyötärö – lantio), toiveena tietyntyyppinen luusto sekä symmetriset kasvonpiirteet.
Kautta aikojen näistä ihanteista eniten poikenneet kilpailijat ja voittajat ovat saaneet osakseen erityisen rumaa arvostelua. Jokainen kauneusmittelöön lähtevä tekee tietoisesti itsestään julkista riistaa eikä loukkaavilta puheilta ole turvassa myöskään transnainen.
On tarpeetonta ja julmaa iskeä vyön alle tai kyseenalaistaa Rimi Riutan mielenterveys, mutta mielestäni hänenkaltaisilleen ei tee oikeutta myöskään se, jos madallamme odotusarvoa ja kriteeristöä heidän kohdallaan.
Instagramin perusteella Rimi näyttäisi olevan kuin kuka tahansa nainen ja siitä hän kertoi eniten aina haaveilleensakin. Mielestäni hän näyttää yhtä paljon missiltä kuin mieheltä eli käytännössä ei ollenkaan. Rehellisellä arviolla en kuitenkaan tarkoita loukata saati sanoa häntä rumaksi. Päin vastoin – minun silmääni hän on oikein sievä omassa luonnollisessa lookissaan toisin kuin vahvassa kisameikissä, joka valitettavasti saa usein monet muutkin missit muistuttamaan drageja.
Rimi vaikuttaisi olevan oiva esimerkki sellaisesta transnaisesta, jonka elämän pääfokus ei ole erinäisten ulkoisten lisäkkeiden hankkiminen ja keinokaunistautuminen hinnalla millä hyvänsä. Toivon hänen olleen tosissaan sanoessaan, ettei haaveile elämästä julkkiksena vaan haluaa toimia muille positiivisena esimerkkinä, sillä sellaisena itsekin voisin hänet kuvitella. Sitä tosin en ymmärrä, miksi hänen – tai ylipäänsä kenenkään – tarvitsee lähteä mittelemään ulkoisilla avuilla, sillä luulisi olevan parempiakin tapoja toimia suunnannäyttäjänä.
En siis sano, etteikö muistakin nykyisistä trans-esikuvista voisi olla ylpeä myös perustellusti. Se, mitä olen kritisoinut, kohdistuu heidän itsensä sijasta ympärillä olevaan yhteisöön. Kirjoitan nostaakseni esille havaitsemani ilmiöt, ristiriidat, epäjohdonmukaisuudet ja asenteet yhteiskunnassa – en yksittäisiä ihmisiä ja heidän valintojaan tuomitakseni.
Minulle yhdenvertaisuus on sitä, että mitään ihmisryhmää ei pistetä tikunnokkaan – hyvässä tai pahassa.
Tuskin kukaan ajattelee tekevänsä hallaa toiselle julistamalla hänet esikuvaksi tai hypettämällä hänen upeaa ulkomuotoaan, mutta sillä saatetaan huomaamatta pakottaa uutta identiteettiään hakeva ihminen _juuri sellaiseksi_, mikä on omiaan lisäämään paineita ja kehittämään huijarisyndroomaa.
”Olenko vielä hyvä esimerkki, jos teen näin? Kelpaanko enää, jos muutan mieltäni? Saanko kehuja, jos en näytäkään samalta? Tuotanko pettymyksen muille, jos esilläoloni lisää vihapuhetta? Voinko sanoa, etten olekaan onnellinen tällaisena?”
Se henkinen taakka, mikä näiden ihmisten harteille kertyy, ei todellakaan tule pelkästä epäasiallisesta käytöksestä. Myös hyvää tarkoittava ylikorostaminen saattaa olla pahemman luokan eriarvoistamista yhdenvertaisuuden nimissä.
Alun auvoinen tunne hyväksytyksi tulemisesta voi kääntyä aivan päälaelleen siinä vaiheessa, kun ei tunnistakaan itseään muiden rakentamien mielikuvien ja odotusten takaa tai ymmärtää rakkaudellisen ilmapiirin olevan itse asiassa enemmänkin yhteiskunnallisen ilmiön aikaansaamaa hyvesignalointia.
Yhdenvertaisuutta on kohdata ihminen samalla tavoin riippumatta hänen väristään tai etuliitteestään. Yhteiskunnallisessa keskustelussa se väkisinkin tarkoittaa myös vähemmistöihin liittyviin ilmiöihin osuvaa kritiikkiä.
Toivoisin kuitenkin, ettei kukaan tietoisesti mässäilisi kenenkään henkilökohtaisilla erityisominaisuuksilla oman kruununsa kirkastamiseksi – olipa sen tausta-ajatus itsessään kiva taikka iva.
Ps. Miss Suomi -kruunut soisin sovitettavan sellaisiin päihin, jotka täyttävät parhaiten ulkoiset kriteerit, sillä loppujen lopuksi tässäkin on kyse reilusta pelistä.
(julkaistu Facebookissa 9.6 kuvineen)
