Olen nähnyt suvaitsevaistossa moralisoitavan, että lapsia käytetään keppihevosina omille ennakkoluuloille. En kuitenkaan ole havainnut heidän olevan huolissaan siitä, että lasten oikeuksilla keppiheppaillaan kaiken aikaa yhteiskunnallisten ideologioiden edistämiseksi.
”Lapsemme ansaitsevat tiukat ilmastotoimet ja vihreän siirtymän.”
-> Demonisoidaan liha ja hiilidioksidi.
”Kyllähän lapsilla tulee olla turvallinen tila ilmentää itseään.”
-> Tarjotaan seksuaali- ja sateenkaarikasvatusta yhä nuoremmille.
”Kaikille lapsille kuuluu tasa-arvoinen opetus.”
-> Lisätään inkluusiota ja integraatiota.
”Pienille viattomille lapsille pitää suoda mahdollisuus päästä turvaan.”
-> Oikeutetaan humanitäärinen maahanmuutto lieveilmiöineen.
Ja mikä koomisinta: kristinuskon tuputtamiselta moni kyllä haluaisi lapsia suojella, mutta yllä mainittujen agendojen kohdalla ei nähdä mitään viitteitä aivopesusta.
Näissä asioissa valitettavasti ollaan ajautumassa samaan ansaan kuin koronatoimissa. Sen sijaan, että pyrittäisiin ottamaan vähemmistöt huomioon luomalla heille mahdollisimman turvalliset olosuhteet, näennäisen tasa-arvon nimissä koko yhteiskunta pakotetaan mukaan talkoisiin – ja lopulta kärsimys on eksponentiaalinen.
Jos mukautamme kaikki yhteiskunnan toiminnot vastaamaan vähemmistön tarpeita, teemme valtavan karhunpalveluksen enemmistölle.
Alle 16-vuotiaiden kohdalla keinotekoisen yhdenvertaisuuden tavoittelu tarkoittaa sitä, että valtaosa joutuu aivan liian aikaisin luopumaan oikeudestaan opiskelurauhaan, tasapainoiseen mielenterveyteen, luonnollisen identiteetin kehitykseen ja leikkimieliseen lapsuuteen vailla tarpeetonta ilmastoahdistusta, maailmantuskaa ja hämmennystä seksuaalisuudestaan.
Jälleen olemme paradoksin äärellä: toisen turvallinen tila on toisen mielelle aivan liikaa – aivan liian aikaisin.
Lasten tärkein oikeus on kehittyä ikätasoisesti niin henkisesti kuin fyysisesti ilman yhteiskunnan luomaa painetta tehdä jo 12-vuotiaana omaa terveyttään ja hyvinvointiaan koskevia päätöksiä esimerkiksi ravitsemukseen, rokotuksiin tai sukupuoli-identiteettiin liittyen.
Mielestäni ei ole lasten oikeuksien mukaista, että yhteiskunta sälyttää enenevissä määrin vastuuta itseään etsiville, vasta kehittymässä oleville yksilöille, joita on helppo ohjailla haluttuun suuntaan. Niin kuitenkin käy, jos vanhemmat eivät kykene täyttämään rooliaan tasapainoisina aikuisina.
Enkö minä sitten pidä woke-kulttuuriin pohjaavaa ”turvallista tilaa” tavoiteltavana yhteiskuntakehityksenä?
En todellakaan.
Minä en voi odottaa muun maailman muuttuvan lasteni tunteita ja tarpeita vastaamaan, vaan teen kaikkeni, että heidän turvallinen tilansa rakentuu vahvoista sisäisistä elementeistä. Ei ole heidän oikeuksiensa mukaista, että vanhempi välttelee kasvatusvastuutaan – etenkään sitä osaa, jossa lapselle opetetaan pettymysten, vastoinkäymisten ja epäoikeudenmukaisuuden sietämistä. Sellaista se elämä nyt vaan on.
Ollaan me aikuiset vastuullisia eikä käytetä lapsia omien agendojemme ajamiseen, vaan sallitaan heidän ratsastaa keppihevosilla intiaanipäähineet heiluen vaikka täysi-ikäisiksi. Ai niin – kulttuurinen omiminen onkin nykyisin kiellettyä.
No, ei hätää! Onneksi on ainakin lupa leikkiä merihevosia, keppiheppejä tai Hannua ja Kerttua pipareitaan etsimässä.
